sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kuukausi asuttu - Meidän keittiö!

Ollaan asuttu uudessa kodissa jo reilusti yli kuukausi, joten vähän on ehtinyt tulla käyttökokemusta keittiöstä. Tämän kokemuksen perusteella voi jo vähän sanoa, että onnistunut on kokonaisuus! Ollaan viihdytty keittiössä hyvin ja ruuanlaitto on mukavaa. Se, mikä eroaa eniten kaikista aiemmista asumuksista on tilan määrä. Täällä on tilaa kokkailla porukallakin ja laskea tavaroita alas! Miinuksina hieman liian korkealla olevat yläkaapit, sanoo tämä 150cm pitkä emäntä...


Keittiöön ei olla valittu mitään hienouksia lukuun ottamatta komposiittiallasta ja laattalattiaa. Niin no suurennettiin me myös toista ikkunaa, ja jos se olisi jäänyt tekemättä olisi harmittanut varmasti. Tykkään älyttömästi tuosta kokkauspuolen ikkunasta ja niin myös tytöt. Usein tuossa tasolla istutaan katselemassa pihalle samalla kun syödään 😊



Tasolle mahtuu pelti poikineen 👌






Kyllä, sellaista menoa meidän keittiössä! Aina on apulaisia istumassa joko lieden vieressä tai sitten leivotaan lattialla ☺






Ruokailutila on tuossa heti niemekkeen toisella puolella ja sekin on tosi jees 👍Talon pohjaa valittiin sen mukaan, että pöydässä pitää voida istua häiriintymättä/olematta edessä, vaikka joku laittaisi ruokaa/ avaisi jääkaapin/ kulkisi pöydän ohi. Ja tässä se kyllä toteutuu hyvin. 

Ainoa mikä tässä häiritsee on meidän pöytä, jossa on kaareva pöytälevy. Jep, pöydän kansi on kuin kuppi. Eipähän ainakaan mene kaatuneet juomat lattialle vaan nätisti kaikki kerääntyy pöydän keskelle. Ruokailuryhmän osto on nro 1 sitten kun jotain huonekalua aletaan uusia. 

Yksityiskohdista. Yhdellä seinällä on vähän tapettia, vain tuossa pienellä alalla ovensuussa ja kaappien yläpuolella. Sitoo just mukavasti keittiön ja olkkarin yhteen. Tasona meillä on tuttu ja turvallinen sauvapähkinä. Kauan harkittiin tasoksi myös tätä...


...mutta olishan se ollut liian pliisu, kai.


Haa onhan meillä hienouksia, induktioliesi!




Kaiken kaikkiaan. Kodinkoneet on olleet toimivia, pystyyn käännetyt yläkaapit on olleet toimivia, vetimettömät ovet on olleet toimivia, laattalattia on ollut tosi toimiva. Ihana keittiö, tykkään!