perjantai 26. toukokuuta 2017

Ulkotöitä



Hetki sitten tuskailin tuon pihan kanssa, mutta helposti se sitten muotoutui kuitenkin. Ruohot on kylvetty (vielä kun se kasvaisi) ja haettiin muutamia havuja puutarhamyymälästä ja vähän enemmän (160kappaletta) kuusentaimia metsänhoitoyhdistykseltä. 


Niitä on tässä sitten sormet verillä istuteltu tontin ympärille ja jännätään saadaanko yhtään juurtumaan 😅 Noita pilarikatajia laitettiin neljä. Vielä ovat pieniä, mutta kasvaessaan muodostavat "pylväikön" etuovelle. Serbiankuusia ostettiin kolme ja ne jaettiin pitkin pihaa.



                            

Siinä mun vauvakuuset kiertää taloa. Oli ihan hullun hommaa istuttaa 10 senttisiä kuusia ja mittailla viivottimella kuusten välejä 😁 ...mutta tulipahan tehtyä.

Myös talon maalausta on aloiteltu ja näyttää niin ihanalta kun valmista pintaa alkaa näkyä. Täytyy sanoa, että onnistuttiin värivalinnassa täydellisesti! Tuo siniharmaa sopii niin hyvin sekä taloon  että ympäristöön.

Tyttöjen kanssa ollaan piirreskelty talon edestä tie ihan täyteen. Tällä tiellä on onneksi vaan kaksi taloa meidän lisäksi, eikä läpikulkua niin autoja ei juurikaan mene. Harmi vaan kun huomenna taitaa sataa niin taideteokset menee sen siliän tien.

Sisälläkin ollaan vähän ehditty poiketa ulkotöiden lomassa. Sain LOPULTAKIN olkkarin ikkunat pestyä ja kauan himoitsemani kesäverhot laitettua. Näkyvät vähän tuon ekan kuvan kollaasissa.


Kyllä se siitä 😊


tiistai 16. toukokuuta 2017

Pihasuunnitelma hukassa?

Meillä on nyt piha siinä vaiheessa, että jotaki tarttis todella tehdä. Mutta mitä ja millä rahalla? 😂 Kaikkeen pitäisi olla tuhatkaupalla rahaa ja se nyt on tässä vaiheessa raksaa vähän epärealistista.

Eli pienen budjetin pihasuunnitelma. Nurmikkoa tulee toki ja lapsille leikkimökki, keinut ja hiekkalaatikko. Mutta siihenkö se sitten jää tältä kesää?

Istutuslaatikko olisi kiva, mutta niillä materiaaleilla mitä haluaisin palaisi satoja ja satoja euroja. Kuusiaita olisi kiva, mutta hiiiiidaskasvuinen ja melko hinnakas sekin jos haluaa vähän isompaa puuta laittaa. Terassikalusteetkin pitäisi hankkia ja muitakin kasveja ja ja ja...

Onneksi piha on sellainen asia, mitä voi laittaa pikkuhiljaa kuntoon. Jos tänä kesänä vaan pakolliset. Asemapiirroksen yhteydessä on jonkinlainen karkea suunnitelma siitä, mille mallille piha  vähintään laitetaan tänä kesänä.


Ja tässä tilanne tällä hetkellä kun kaivinkone tehnyt töitä kaksi päivää ja soraa ajettu useita kuormia. Onneksi omat mullat riitti niin sitä ei tarvinnut ostaa.





Takana ei oikeastaan ole mitään. Muutama koivun- ja männynalku säästettiin ja saunalle on tehty optimistisina pohjat 😎 Saunakin on, mutta tuhannen paloina ja väärällä paikkakunnalla.



Talon varjo vähän häiritsee takapihan kuvaamista, mutta idea selvinnee. Ei mitään siellä. Vain tasainen multa odottamassa nurmikonsiemeniä.

Mitäs tässä nyt tehtäisiin sitten. Onko ideoita tai vinkkivitosia? Vai keskittyykö ihmiset ainoastaan talon maalaamiseen ekana kesänä? Mieli tekisi rysäyttää kaikki keralla kuntoon kun tämän keskeneräisyyden sieto on aika nollissa tällä hetkellä 😂



maanantai 1. toukokuuta 2017

Kevään touhuja sekalaisesti

  

Tiiättekö, mulla on niin ikävä vanhaan kotiin! Se on tää kevät varmaan kun siellä oli ihana piha ja täällä ympärille avautuu...noh rapalätäkkö... Mutta kai se tästä lähtee tämäkin. Soitettiin jo maaurakoitsijaa tekemään loput maatyöt, mutta sitten satokin yhtäkkiä 30cm lunta taas.

Pääsiäinen sentään saatiin nauttia auringosta ja melko lumettomasta säästä. Tytöt oli trulleilemassa mun vanhempien kanssa ja oli kuulemma PARAS PÄIVÄ IKINÄ! :)





Täällä lumen keskellä on nyt sitten vietetty ennakkoon Neean 10v synttäreitä ja vappua. Edellisinä vuosina on tähän aikaan pystynyt jo trampoliini kasata ja vieraat on pomppineet siellä ja rieuhuneet pihalla muutenkin. Tänä vuonna oli onneksi sisällä enemmän neliöitä riehumiseen. 

Tarjolla oli synttärimenuusta poikkeavasti pizzaa, salaattia, porkkanoita ja onneksi kuitenkin poppareita ja karkkia sekä jätskiä. Kakkua ei synttärisankari halunnut, mutta ehkä teen pienen kakun varsinaisena synttäripäivänä 😊





Pikkutyttöjen kanssa saatiin pyöräilykausi hyvin käyntiin ennen lumien tuloa. Molemmat hallitsee potkupyörät hyvin ja ihan siinä saa itsekin kivasti liikuntaa ja hien pintaan kun lähdetään lenkille. Vähän se tietysti rohkeutta vaatii lähteä tien päälle yksin tyttöjen kanssa, mutta onneksi hienosti jo tottelevat pysähtymiskäskyjä 👍



Pientä sisustusprojektia pyörii jatkuvasti. Tavarat hakee paikkojaan ja vähän uutta pitää välillä hommata ja poistaa vanhaa sekä tuunata sopivaksi olemassa olevia. Tällä hetkellä työn alla on klaffilipasto, joka ei mäntyisenä oikein istu mihinkään. Mieli olisi tehnyt valita maaliksi keltainen tai laventeli, mutta maalarinvalkoinen purkki lähti mukaan 😩 Vähän tylsää, mutta pitää ottaa vahinko takaisin sitten laatikon nupeissa ja hankkia ne vaikka hempeän roosan värisinä.



Sängynpääty ja noi Vallilan verhot löytyi molemmat kirpparilta. Just ne, mitä olinkin aikonut ostaa! 






Mun vauvapeitto sopii kivasti väreihin🌹 Ja on ihan normaalin kokoinen niin voi tosta illalla ottaa lämmittämään telkkaria katsoessa. Paitsi että täällä on ihan valtavan kuuma! Ei ole lisälämmikettä tarvittu.

Olkkariin tilasin Jotexilta kollaasissa olevan maton ja nuo ikkunavalot. Mun sisäinen Roope Ankka nautti, koska kaikki ostokset sain puoleen hintaan :) Nyt vaan toivon, ettei tuo matto ole ihan liru, vaan pysyisi edes jotenkin lattialla.

Ja sitten tämä netin joka kolkassa pinnalla oleva Igorin kana. Suositukset saa myös täältä. Helppo tehdä ja maistuu vähän erilaiselta kuin perus arkiruoka 🍛