Nielurisaleikkaus

Viime keskiviikkona Neealla oli suunnitellusti nielurisaleikkaus. Sairaalaan menimme aamulla yhdeksäksi ja pois päästiin jo kolmen jälkeen. Itse leikkaus kesti vain 8 minuuttia! Ei siis toimenpiteenä iso, mutta toipuminen on kyllä ollut kivuliasta ja vielä on pahin edessä, peitteiden irtoaminen.

Aamulla päiväkirurgian odotushuoneessa. Jännittää vähän :)

Jääpaloja ja mehujäitä on kulunut. Kuten myös särkylääkkeitä. Silti kurkkuun ja korviin sattuu ajoittain vähän liikaa. Varsinkin aamut ennen ensimmäistä särkylääkeannosta ja kurkun kostuttamista ovat kurjia.

Ohi on! Heräämössä ja mehujääkin maistuu jo.

Kaiken kaikkiaan Neea on kyllä pärjännyt tosi hyvin! Kipeällä kurkulla hän on urhoollisesti yrittänyt saada syötyä, jotta olo ei mene heikommaksi. Ja itse operaatioon meno oli mulle kovempi pala, Neea ei huolinut edes esilääkettä vaan käveli leikkauspöydälle päättäväisesti itse.

Kaikki kolme innostuivat syömään pinaattikeittoa. Olikin ensimmäinen kerta ikinä kun Hennankin oikeaa ruokaa sisältävä ruokalautanen tyhjeni.

Paljon mieluummin olisin itse ollut leikattavana ja kärsinyt nämä toipumiskivut. Onneksi tämä kaksiviikkoisen kestävä toipumisaika on kuitenkin verrattain lyhyt. Koulusta ollaan siis pois pari viikkoa ja se aika pitää malttaa olla rauhassa ja syödä sosemaista ja viileää ruokaa. Nämä varotoimenpiteet on verenvuotoriskin takia. Se onkin mun mielestä pelottavin komplikaatio, mikä tässä voi tulla ja  olen ollut kohta viikon varpaisillani asian suhteen.

Hermoheikko äiti on nukkunut patjalla valvomassa toipilasta. 

Pikkutytöt ovat olleet kovin huolissaan Neeasta ja ymmärtäväisiä sille seikalle, että heille ei anneta mehujäätä aina Neean sitä saadessa. Tytöt tietävät, että mehujää auttaa Neean kurkkukipuun. Ollaan myös puhuttu siitä, että jos Neea ei malta olla rauhassa voi tulla ambulanssikeikka sairaalaan. Yhtenä iltana leikkipuistoon kuuluikin ambulanssin pillien ujellus ja molemmille pikkutytöille tuli kiire kotiin katsomaan veikö se ambulanssi nyt Neeaa. Voi toisia kun murehtivat. Ymmärrystä on paljon enemmän kun arvaisikaan.

Me täällä jatketaan vielä viikon verran  toipumista ja jääpalojen pakastamista. Toivottavasti sitten taas kaikki kunnossa!

Ajatuksia arjesta

Mä oon aina tykänny syksystä. Kesän loppuminen on toki haikeaa ja seuraavaan kesään tuntuu olevan valovuosi, mutta toisaalta on ihanaa taas saada koulujen ja työn avulla elämään ryhtiä. Mulle ei oikeen sovi lomailu ja ilman aikatauluja olo pitempiaikaisesti. Homma lähtee leviämään käsistä ja lopulta syödään ja nukutaan miten sattuu... No mutta nyt taas raiteilla onneksi.

Ei muuta kun aloittamaan toista kouluvuotta!

Neea siirtyi nyt tokaluokalle keskustan kouluun. Meiltä menee sinne kävellen 20 minuuttia ja ollaan tyttöjen kanssa nautiskeltu lämpimistä päivistä ja haettu Neeaa kävellen. Ensimmäisenä koulupäivänä pikkutytöt nukahtivat rattaisiin ja nautiskeltiin Neean kanssa mehujäät kotimatkalla koulun aloituksen kunniaksi! Koulussa Neea on viihtynyt ja kaverit on kivoja :) Ei voisi enää reippaampi tokaluokkalainen meillä olla! 

Neean koulureitin varrelta. Paikallista "vanhaa kaupunkia" :D

Koulun viereen valmistuu syksyn kuluessa uusi päiväkoti, jonne meidänkin tytöille on haettu paikkoja. Työt alkaa mulla taas tammikuussa, joten sittenhän se arki rysähtää kunnolla niskaan!

En kyllä ymmärrä, miten voin töihin palata! Pää tuntuu olevan yhtä höttöä ja työasiat ovat painuneet niin syvälle muistin sopukoihin, että niitä ei sieltä helposti tulla kiskomaan esille...huh huh...

Mulla on ollut outo pelko myös siitä, että nää meidän koheltajat loukkaa itsensä päiväkodissa kun mun mielestä kukaan vieras ei vaan voi osata niitä vahtia samoin kun minä. Ja kun nää ei osaa yhtään suojella itseään miltään vaaralta vaan tipahtelevat ja kaatuilevat ihan holtittomasti. Myös se taaksepäin kaatumisen suojarefleksi jäi puutteelliseksi jostain syystä ja pää kolisee aina kun kaatuu.

No, täytyy vaan luottaa hoitajien ammattitaitoon ja puhua vielä tästä kun tietää mihin ryhmään menevät ja ketä hoitajia siinä tulee olemaan. Ja onhan tässä nyt muutamia kuukausia vielä aikaa kasvaa ja kehittyä. 

Muuten tytöt ovat mun mielestä tosi fiksuja ja hoksaavaisia. He muistavat paljon asioita, osaavat yhdistellä kuulemiaan juttuja, pukevat vaatteita ja kenkiä (ja riisuvat!), eivät käytä enää päivisin vaippaa ja yövaippakin on lähes aina kuiva, osaavat purra purkkaa :D, leikkivät ohjatusti erilaisia roolileikkejä kuten kauppaa, kirjastoa, lääkäriä, ravintolaa. Haluavat ehdottomasti lykätä kaupassa pikkukärryjä ja tottelevat melko hyvin ohjeita kärryjä lykätessään.

Yhdessä tekemässä kirjastoa pikku-flyygelin päälle. "Ai eikö tähän saa näitä laittaa?" :D

Myös empatiaa löytyy molemmista pikkutypyistä. He ovat toisistaan ja Neeasta huolissaan jos on jokin hätä. Osaavat luovuttaa vuoron tai tavaran toiselle jos huomaavat, että toisella on paha mieli. (Toinen itkee toisen kädessä olevaa kirjaa esim.) Ja lohduttavat huolehtivaisesti vahingon sattuessa. Aamulla huomattiin Hennan varpaan kynsivallin tulehtuneen ja jouduttiin varata lääkäriin aika asian tiimoilta. Ansku kyykistyi siskon viereen, paijasi kättä ja lohdutti "Ei haittaa, kyllä se palantuu. Minä piän kälestä kiinni" Mulla on välillä ihan tippa linssissä kun huomaan, miten ajattelevaisia voi pienet ihmiset olla.

Henna on kaksikosta hiljaisempi ja pohtivaisempi osapuoli. Huomaan, että Henna käsittelee paljon asioita mielessään ja saattaa ottaa puheeksi pitkänkin ajan jälkeen. Pottafilosofointi on tällä hetkellä kauhean mielenkiintoista kuunneltavaa. Potalla istutaan yleensä yksi tyttö kerrallaan, joten siinä Henna saa rauhassa jutella. Yleensä Ansku on vastaamassa molempien puolesta ja on muutenkin kovempi puhumaan (ja kitisemään). Meillä on ollut Hennan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja ja lopuksi Henna aina jää nyökyttelemään ymmärtäväisesti :D Henna myös keksii hienosti ratkaisuja asioihin. Esim jos sanon, että sataa niin Henna huomaa, että pitää ottaa sateenvarjo! 

Henna teki ja koristeli hienon kakun!

Menneen viikon perjantaina meillä sattui kauhea katastrofi. Haettiin Neea koulusta kävellen. Tarkoitus oli viettää hieman aikaa läheisessä kaupassa (täydentäen superalepäiviltä pesuainevarastot) ja kävellä sitten hammaslääkäriin, jonne Neealla oli aika. Oltiin vähän aikaisessa, joten kauppareissunkin jälkeen käveltiin pitempää reittiä hammaslääkärille. Perille päästyämme Ansku huomasi, että hänen rakas unipupunsa on KADONNUT! Pahin tilanne ikinä, tiedätte varmaan.

Neean aika olisi tuota pikaa, mutta pupua nyt oli vaan pakko lähteä etsimään. Neea jäi urheana yksin odottelemaan aikaansa ja me ravattiin pikkutyttöjen kanssa omia jälkiämme pitkin pitkin kylää. Kirjaimellisesti sydän kurkussa. Näin jo mielessäni lohduttoman illan ilman unipupua. Tytöt olivat luottavaisia "Kyllä se löytyy, kyllä se löytyy". 

Ja löytyihän se! Viimeisestä paikasta mistä etsittiin, eli kaupasta. Joku oli löytänyt pupun, vienyt sen myyjälle ja hän oli toimittanut pupun löytötavaroihin. Jälleennäkemisen riemu oli mahtava!! :D Pupu matkassa ravattiin taas porottavassa auringossa hurjaa vauhtia takaisin hammaslääkäriin ja ehdittiin vielä Neean tueksi. Hikimärkänä ja pää punaisena, mutta kuitenkin.

Maitohammasta köyhempi Neea. Hammaslääkäriltä saadut purkkapaketit ja pupu onnellisesti piilossa selän takana.

Sellaisia ajatuksia mulla tämän hetken arjesta. Ihan kivaa ja kiireistä on!

Hennan piianpeili, kummitätin bongaama löytö ♡

Terassia pukkaa!

Mies käytti kesälomansa tänä vuonna terassin tekoon ja kyllä kannatti! On ihanaa, kun talo tuntuu jatkuvan vielä yhden huoneen verran kodinhoitohuoneen jatkona. Tuossa ovella oli ennen vain betoniporras ja sekin kiireellä tehdyn oloinen ja vaarallinen erityisesti pikkutyttöjen kannalta. Nyt voi hyvillä mielin päästää tytöt itsekseen ovesta pihalle :)

Ja kyllä me ollaan tuosta kuljettukin! Liikennöinti on siirtynyt lähes kokonaan kodinhoitohuoneeseen ja eteinen on nykyään vain tuplarattaiden säilytyspaikka. 

                

Terassilla meillä on grilli ja tuollanen pieni pöytähässäkkä (fb-kirppis). Isompi ruokailuryhmä on sitten heti portaiden alapäässä, mutta siinä on ollut lähinnä mun salaatit kasvamassa. Ei olla taidettu syödä kun kerran pihalla tänä kesänä! 

Krysanteemit saapuivat kauppoihin parahiksi terassin valmistuttua ja hamstrasin heti pari kappaletta koristamaan portaita. Alekorista mukaan tarttui myös pienempi krysanteemi, joka oli tarkoitus laittaa kannon nokkaan pihatien liittymään. Kannon oli kuitenkin vallannut muurahaiset, joten pienempikin kukka päätyi lopulta terassin pöydälle.

                                

Mä olen niin odottanut omaa terassia ja sen sisustamista. Että on paikka näille kukille ja syksyllä lyhdyille, talvella tunnelmavaloille ja ja ja...! Meillä ei ole ollut terassia vielä yhdessäkään asunnossa ennen tätä. Tässäkin talossa etuovella on vaan pieni kuisti ja takaovella ne samaiset betoniportaat... Takaterassi taitaakin olla ensi kesän projekti ;)