perjantai 7. elokuuta 2015

Terassia pukkaa!

Mies käytti kesälomansa tänä vuonna terassin tekoon ja kyllä kannatti! On ihanaa, kun talo tuntuu jatkuvan vielä yhden huoneen verran kodinhoitohuoneen jatkona. Tuossa ovella oli ennen vain betoniporras ja sekin kiireellä tehdyn oloinen ja vaarallinen erityisesti pikkutyttöjen kannalta. Nyt voi hyvillä mielin päästää tytöt itsekseen ovesta pihalle :)



Ja kyllä me ollaan tuosta kuljettukin! Liikennöinti on siirtynyt lähes kokonaan kodinhoitohuoneeseen ja eteinen on nykyään vain tuplarattaiden säilytyspaikka. 

                


Terassilla meillä on grilli ja tuollanen pieni pöytähässäkkä (fb-kirppis). Isompi ruokailuryhmä on sitten heti portaiden alapäässä, mutta siinä on ollut lähinnä mun salaatit kasvamassa. Ei olla taidettu syödä kun kerran pihalla tänä kesänä! 



Krysanteemit saapuivat kauppoihin parahiksi terassin valmistuttua ja hamstrasin heti pari kappaletta koristamaan portaita. Alekorista mukaan tarttui myös pienempi krysanteemi, joka oli tarkoitus laittaa kannon nokkaan pihatien liittymään. Kannon oli kuitenkin vallannut muurahaiset, joten pienempikin kukka päätyi lopulta terassin pöydälle.


                                

Mä olen niin odottanut omaa terassia ja sen sisustamista. Että on paikka näille kukille ja syksyllä lyhdyille, talvella tunnelmavaloille ja ja ja...! Meillä ei ole ollut terassia vielä yhdessäkään asunnossa ennen tätä. Tässäkin talossa etuovella on vaan pieni kuisti ja takaovella ne samaiset betoniportaat... Takaterassi taitaakin olla ensi kesän projekti ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti