VillaPihlajassa: Ajatuksia arjesta

Mä oon aina tykänny syksystä. Kesän loppuminen on toki haikeaa ja seuraavaan kesään tuntuu olevan valovuosi, mutta toisaalta on ihanaa taas saada koulujen ja työn avulla elämään ryhtiä. Mulle ei oikeen sovi lomailu ja ilman aikatauluja olo pitempiaikaisesti. Homma lähtee leviämään käsistä ja lopulta syödään ja nukutaan miten sattuu... No mutta nyt taas raiteilla onneksi.

Ei muuta kun aloittamaan toista kouluvuotta!

Neea siirtyi nyt tokaluokalle keskustan kouluun. Meiltä menee sinne kävellen 20 minuuttia ja ollaan tyttöjen kanssa nautiskeltu lämpimistä päivistä ja haettu Neeaa kävellen. Ensimmäisenä koulupäivänä pikkutytöt nukahtivat rattaisiin ja nautiskeltiin Neean kanssa mehujäät kotimatkalla koulun aloituksen kunniaksi! Koulussa Neea on viihtynyt ja kaverit on kivoja :) Ei voisi enää reippaampi tokaluokkalainen meillä olla!

Neean koulureitin varrelta. Paikallista "vanhaa kaupunkia" :D

Koulun viereen valmistuu syksyn kuluessa uusi päiväkoti, jonne meidänkin tytöille on haettu paikkoja. Työt alkaa mulla taas tammikuussa, joten sittenhän se arki rysähtää kunnolla niskaan!

En kyllä ymmärrä, miten voin töihin palata! Pää tuntuu olevan yhtä höttöä ja työasiat ovat painuneet niin syvälle muistin sopukoihin, että niitä ei sieltä helposti tulla kiskomaan esille...huh huh...

Mulla on ollut outo pelko myös siitä, että nää meidän koheltajat loukkaa itsensä päiväkodissa kun mun mielestä kukaan vieras ei vaan voi osata niitä vahtia samoin kun minä. Ja kun nää ei osaa yhtään suojella itseään miltään vaaralta vaan tipahtelevat ja kaatuilevat ihan holtittomasti. Myös se taaksepäin kaatumisen suojarefleksi jäi puutteelliseksi jostain syystä ja pää kolisee aina kun kaatuu.

No, täytyy vaan luottaa hoitajien ammattitaitoon ja puhua vielä tästä kun tietää mihin ryhmään menevät ja ketä hoitajia siinä tulee olemaan. Ja onhan tässä nyt muutamia kuukausia vielä aikaa kasvaa ja kehittyä.

Muuten tytöt ovat mun mielestä tosi fiksuja ja hoksaavaisia. He muistavat paljon asioita, osaavat yhdistellä kuulemiaan juttuja, pukevat vaatteita ja kenkiä (ja riisuvat!), eivät käytä enää päivisin vaippaa ja yövaippakin on lähes aina kuiva, osaavat purra purkkaa :D, leikkivät ohjatusti erilaisia roolileikkejä kuten kauppaa, kirjastoa, lääkäriä, ravintolaa. Haluavat ehdottomasti lykätä kaupassa pikkukärryjä ja tottelevat melko hyvin ohjeita kärryjä lykätessään.

Yhdessä tekemässä kirjastoa pikku-flyygelin päälle. "Ai eikö tähän saa näitä laittaa?" :D

Myös empatiaa löytyy molemmista pikkutypyistä. He ovat toisistaan ja Neeasta huolissaan jos on jokin hätä. Osaavat luovuttaa vuoron tai tavaran toiselle jos huomaavat, että toisella on paha mieli. (Toinen itkee toisen kädessä olevaa kirjaa esim.) Ja lohduttavat huolehtivaisesti vahingon sattuessa. Aamulla huomattiin Hennan varpaan kynsivallin tulehtuneen ja jouduttiin varata lääkäriin aika asian tiimoilta. Ansku kyykistyi siskon viereen, paijasi kättä ja lohdutti "Ei haittaa, kyllä se palantuu. Minä piän kälestä kiinni" Mulla on välillä ihan tippa linssissä kun huomaan, miten ajattelevaisia voi pienet ihmiset olla.

Henna on kaksikosta hiljaisempi ja pohtivaisempi osapuoli. Huomaan, että Henna käsittelee paljon asioita mielessään ja saattaa ottaa puheeksi pitkänkin ajan jälkeen. Pottafilosofointi on tällä hetkellä kauhean mielenkiintoista kuunneltavaa. Potalla istutaan yleensä yksi tyttö kerrallaan, joten siinä Henna saa rauhassa jutella. Yleensä Ansku on vastaamassa molempien puolesta ja on muutenkin kovempi puhumaan (ja kitisemään). Meillä on ollut Hennan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja ja lopuksi Henna aina jää nyökyttelemään ymmärtäväisesti :D Henna myös keksii hienosti ratkaisuja asioihin. Esim jos sanon, että sataa niin Henna huomaa, että pitää ottaa sateenvarjo!

Henna teki ja koristeli hienon kakun!

Menneen viikon perjantaina meillä sattui kauhea katastrofi. Haettiin Neea koulusta kävellen. Tarkoitus oli viettää hieman aikaa läheisessä kaupassa (täydentäen superalepäiviltä pesuainevarastot) ja kävellä sitten hammaslääkäriin, jonne Neealla oli aika. Oltiin vähän aikaisessa, joten kauppareissunkin jälkeen käveltiin pitempää reittiä hammaslääkärille. Perille päästyämme Ansku huomasi, että hänen rakas unipupunsa on KADONNUT! Pahin tilanne ikinä, tiedätte varmaan.

Neean aika olisi tuota pikaa, mutta pupua nyt oli vaan pakko lähteä etsimään. Neea jäi urheana yksin odottelemaan aikaansa ja me ravattiin pikkutyttöjen kanssa omia jälkiämme pitkin pitkin kylää. Kirjaimellisesti sydän kurkussa. Näin jo mielessäni lohduttoman illan ilman unipupua. Tytöt olivat luottavaisia "Kyllä se löytyy, kyllä se löytyy".

Ja löytyihän se! Viimeisestä paikasta mistä etsittiin, eli kaupasta. Joku oli löytänyt pupun, vienyt sen myyjälle ja hän oli toimittanut pupun löytötavaroihin. Jälleennäkemisen riemu oli mahtava!! :D Pupu matkassa ravattiin taas porottavassa auringossa hurjaa vauhtia takaisin hammaslääkäriin ja ehdittiin vielä Neean tueksi. Hikimärkänä ja pää punaisena, mutta kuitenkin.