Master Bedroom :D

Innostuttiin vaihtamaan huonejärjestystä samalla kun vaihdettiin sänkyä. Muutenkin siinä oli roudaamista tiedossa, joten samalla sitten vähän lisää! Me muutettiin miehen kanssa tuvan toiseksi pienimpään (tai suurimpaan, miten sen nyt ottaa...) huoneeseen, joka on kooltaan viittä vaille klaustrofobia (eli muistaakseni 9-10 neliötä).Tarkoitus oli kuitenkin lähiaikoina muutos tehdä, sillä tarvittiin selkeyttä lelusäilytykseen ja ajateltiin, että pikkutytöt saisivat nukkua rauhassa, eivätkä heräilisi herätyskelloon ym.

Huone sijaitsee hieman muista erillään olkkarin takana, joten ollaan pidetty itkuhälytintä pikkutyttöjen huoneessa ja se on ollut ihan hyvä ratkaisu. Olevinaan nukun syvempää unta tässä uudessa huoneessa...?

Siellä se on, takka lämmittää mukavasti tuosta olkkarin nurkasta ;)

Koska huone on pieni, metsästin meille kirpparilta uudet yöpöydät. Nämä yöpöydät on aika kapeat ja sopivat juuri ja juuri molemmin puolin! Ihastuin kyllä pöytiin muutenkin, nää on niin söpöt! Ja kiva kun ensimmäistä kertaa ikinä meillä on saman sarjan yöpöydät!

Sisältäkin näin nätti! Tapetoitu takaseinä :D

Tykkään tästä huoneesta hirveästi, vaikka olinkin vähän skeptinen huoneen kokoa kohtaan.  Mutta mitä sitä oikeastaan tarvitsee huoneeseen mahduttaa? Riittää, että sänky sopii, yöpöydät ja vaatekaappi sopii. Ja saan myös pitää lukulamppua päällä iltaisin tyttöjen nukkuessa ja lukea Aku Ankkaa ;) Tuntuu, niin kuin olisin rakastunut koko taloon uudelleen uuden huonejärjestyksen myötä :)

Matto lahja anopilta, koristetyynyt kirpparilta, talja minun vanha, peili on hakenut paikkaansa ja siihen se nyt asettui!

Sellanen kamari. Tykkään! :-) 

Kirppari: elämäntapa vai typerää köyhäilyä...?

Selväksi on varmaan tullut, että tykkään kirppareista. Meillä on täällä aivan loistava kirppari, jonka toiminta kuitenkin valitettavasti on hieman hiipumassa... Pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä hyviä löytöjä, paitsi tänään!

Kävin nopeasti kierroksella ennen Neean hakemista koulusta ja jumituin toiseen hyllyväliin ja tyhjensin siitä yhden pöydän kilpaa toisen äidin kanssa! Pikkutytöille onkin pitänyt hankkia bodyjen tilalle paitoja/tunikoita ja samalla mukaan tarttui myös kenkiä kesäksi.

Pussillinen vaatetta ja hyväkuntoisia arvostetun merkin kenkiä kustansi 42€. Olin tyytyväinen!

Vaatteet uudenveroisia, kuten myös kengät lukuunottamatta Superfit-sandaaleja. Ne lähti mukaan varakengiksi :) Erityisen iloinen olin noista Kavatin sandaaleista!

Pienten vaatteista noin 90% on käytettyjä. Livekirppikseltä, paikalliselta fb-torilta ja myös tuplien fb-kirppikseltä. Onko tämä köyhäilyä, ekologista, elämäntapaa...?

Meidän kohdalla kaikkea noista! Olen pihi! Miksi ostaisin 15€ paidan kaupasta, kun sen saa kirpparilta kahdella eurolla? Miksi ostaisin 60 euron kengät uutena, jos saan uutta vastaavat 5€ hintaan?

Olen myös kotihoidontukineni aika köyhäilijä verrattuna palkkatuloihin, joita sain ennen tuplia. Kirppis on osaltaan siis myös "pakkorako". En kuitenkaan pistä tätä pahakseni, vaan nautin hyvistä löydöistäni! Enkä koe luopuvani mistään, jatkan varmaan köyhäilyä hoitovapaan jälkeenkin!

Myös ekonäkökulmaa on mukana. Tykkään esimerkiksi vaihdella sisustusjuttuja usein ja myyn ja vaihdan vanhoja kirppareilla uusiin. Eilen lahjoitettiin vanha sänky ja yöpöytä ja ostin käytetyt yöpöydät tilalle. Sama lelujen suhteen: iso osa on kirppikseltä ja lähtee sinne myös takaisin mielenkiinnon kadottua. Ei tarvitse tukea massatuotantoa vaan voi käyttää jo kierrossa olevia esineitä!

Kaikki voittaa-tilanne minun mielestä :)

Ihana kasvava kommunikaatiotaito!

Pikkutytöt ovat alkaneet toden teolla availla sanaista arkkuaan! Se on niin parasta! Nautin kovasti kun pystytään jo kommunikoimaan pitkälti kaikki asiat puhumalla entisen vinku-itkun sijaan. Öisinkin on kuulunut jo pitkän aikaa sängystä "Äitii, sykkyyn!" entisen parkumisen tilalta.

"Vaattee pois, pesee vauva" "Tampoo meni silmää" "Huuhtoo pois!"

Keskenäänkin tytöt juttelee sanoilla. Pyytävät, käskevät ja komentavat toisiaan :) Se on niin suloista seurattavaa! Tytöt osaa myös kysyä, onko Neea koulussa, laittoiko isi kengät jalkaan ulos lähtiessään, onko pihalla kylmä, mennäänkö kauppaan...Melkein mitä vain! On tosi hienoa huomata, että noinkin pieni ajattelee paljon asioita, suunnittelee ja tietää mitä yleensä näissä tilanteissa tehdään!

Molemmat yhdistää kolmea sanaa, Anniina välillä neljääkin:

"Päätsä isi pois minu" (sängystä, aidan takaa, sylistä...)
"Äiti tipu minu hankee" (korjasin tytön asentoa sylissä kantaessani häntä pihalla, säikähti parka tipahtavansa :D)

Sanojen yhdistelemisen lisäksi molemmat tytöt selittävät koko ajan tekemistä (pukee, laittaa kenkä, kattoo Kaapo, lukee, kylpyy, mennää nukkuu...) sekä myös kertovat mitä ympärillä tapahtuu ja mitä näkevät. Sanavarasto on tosi laaja ja ulkopuolisetkin ymmärtävät suurimman osan tyttöjen puheista :)

"Antsu kiipee" 

Minusta tytöt ovat oppineet tosi aikaisin puhumaan itsestään minä-muodossa. "Anna minu" "Minu kiija" "Minu sykkyyn" ja kysymykseen kuka teki? tulee yhdestä suusta vastaukseski "Minä!":-D Vielä hetki sitten Ansku hoki koko ajan kaiken oleva tytön omaa ja Henna käytti omaa nimeään.

Meillä on varsinaisia papupatoja. Puhetta pulppuaa taukoamatta koko päivän ja välillä puhuvat myöa unissaan. Leikkikameralla osoitetaan perheenjäseniä, komennetaan "Hymi!" ja kehutaan sitten miten "ihna" kuva tuli. Jos äiti tai isi istuu hetkeksi sohvalle, tullaan vetämään sormesta ja komennetaan "Notsa ylös!"

Uusia huvittavia tuttavuuksia ovat hokemat "Vautsi" ja "Okei". Osaavat käyttää niitä hyvissä tilanteissa :D Myös muita huvittavia sutkautuksia tulee tasaiseen tahtiin! Esim Henna oli päässyt Neean meikkipussille ja tuoksui hyvälle. Nuuskin tyttöä ja ihmettelin ääneen, että mille oikein haiset. Henna siihen "Kakalle!" :D

Taustalla kuvissa näkyy tyttöjen uusi oma huone. Muutettiin isännän kanssa ihan kahdestaan pikkukamariin, jotta saatiin tytöille oma tila lelu-ja vaatesäilytykseen. Myös yöunien toivotaan tällä ratkaisulla paranevan. Laittelen kohtapuoliin kuvia meidän "Master Bedroomista" Hehee! :D

...niin kuin lähtevä laiva...

*Varoitus! Sisältää raadollista kuvamateriaalia. Saattaa järkyttää herkimpiä*

Blogeissa lapsiperheiden kodit on aina viimeisen päälle. Ymmärtäähän sen, kuka nyt haluaisi esitellä sotkua ja romukasoja. Mutta onko se todellisuutta? Ja jos on, niin miten te sen teette!?!

Meillä koti on aina kuin lähtevä laiva. Aamulla herätessä paikat on kunnossa (noin suunnilleen), mutta minuuteissa tavaraa ja muruja alkaa kerääntyä väärille paikoille ja tasot pursuaa romua. Homma on karannut täysin käsistä puoleen päivään mennessä. Erityisesti päivät, jolloin tuplien kanssa kuskataan Neeaa kouluun ja takaisin ja harrastuksiin ja kotiin on kaoottisia. Tuntuu, että koko päivä on pukemista ja riisumista ja välissä vaan käydään syömässä ja sotkemassa keittiötä!

Ruuanlaitto vaiheessa. Hellan päälle nostettu tuplilta turvaan kissanruoka, muropaketteja, tiskiainetabletit... Keltaisissa pusseissa pahvikeräys ja lasikeräys lähdössä. 

Kengät hujan hajan, esikoinen lähtenyt kiireellä kouluun. Kenkäteline muutti anoppilaan kun piti mahtua tuplarattailla kulkemaan.

Ja vaikka koko päivän kuljettaisin tavaraa paikoilleen, liitostelisin puhtaita vaatteita kaappiin, keräisin legoja, nukkeja, lajittelisin keräyspaperia, tyhjäisin ja täyttäisin tiskikonetta, pesisin pottia, imuroisin ja lakaisisin...Kuten teenkin! Silti se kaaos ryöpsähtää jossain toisaalla kun saa yhden paikan ojennukseen.

 

Keittiö siivottu!

 

Meanwhile... Ansku liimaa juustonpaloja tv-tasoon.

Täällä on liikaa tavaraa liian pienissä neliöissä. Kolme aktiivisesti sotkua levittävää neitosta ja kissa, joka ei nyt ainakaan auta siivoamisessa. Meillä ei tytöt myöskään nuku enää päiväunia ja mies tekee kolmevuorotyötä, joten mulla ei ole IKINÄ aikaa rauhassa tehdä asioita loppuun.

Puhtaat pyyhkeet eivät ole ehtineet ylläoleviin kaappeihin asti. Sekalaista sälää odottamassa pesua/korjausta/käyttöä...

Pyykit kuivausrummusta. Liitostelu jää miljoona kertaa kesken kun aina tulee muuta tekemistä (tuplien nostelua pois pöydiltä, lelujen pelastamista vessanpöntöstä, tuplien irrottamista toistensa hiuksista...)

Illalla on ihanaa kun lapset nukkuu. Saa rauhassa kerätä tavarat paikalleen ja tehdä rästityöt. Jos siis jaksaisi... Usein iltapala ja uni vetää enemmän puoleensa. Sen verran pitää järjestellä kuitenkin, että selviää taas seuraavasta päivästä. Eli vähintään keittiö ja kodinhoitohuone laitetaan kuntoon joka ilta.

Mikähän tässä auttaisi? Aika juu... Ehkä vuoden päästä tytöt jo antaa minun tehdä rauhassa kotitöitä. Tai ehkä jo kesällä...? Pitääkö siihen asti vain yrittää parhaansa? Ja ei, ei meillä ole likaista. Sen verran pinnistetään, että viikottain on siivouspäivä. Ongelma on nää vaeltavat, väärillä paikoilla olevat tavarat, joita ei saa millään keinolla kotrolliin!

Miten teidän kotona? Siistiä aina, semisiistiä vai vallaton kaaos?

Hirveän ihana leikkipuisto

Eräässä blogissa yksi äiti-ihminen ilmaisi mielipiteensä, joka kuului vapaasti lainaten jotenkin näin, että hänen mielestään äidit, jotka eivät sen vertaa viitsi että veisivät jälkikasvuaan edes leikkipuistoon ovat laiskoja.

Okei. No minähän tästä ihan suivaannuin ja lähdin hakemaan tytöille virikettä lähipuistosta, koska en siis ole laiska äiti. Ja voi vitsi, että meillä oli kivaa (NOT!) Vaihtoehtona olisi ollut myös avoin päiväkoti ja varmaan myös punttisalin lapsiparkki, mutta koska niitä ei täällä ole, niin se on vähän voi voi...

No sitten siihen puistokäyntiin. En taida olla ainoa, jonka mielestä puistoilu näin talviaikaan on peestä, sillä puisto oli aivan lumen peitossa. Päästiin sentään liittymästä sisään silleen, että nostin tytöt yksitellen hirvittävän lumivallin yli ja kiipesin sitten itse perään kuin paraskin vuorikiipeilijä. Rattaat joutui jättää tien puolelle ja toivoa parasta.

Loppu reissu menikin sitten nostellessa tyttöjä pystyyn. Eivät ryökäleet pysyneet pystyssä vyötärölle asti ulottuneessa hangessa!

Kiikku oli pois pelistä. Lunta oli yli kiikun ja istuinlauta oli kirjaimellisesti syvällä kuopassa. Keinulauta oli jäätynyt maahan kiinni. Karuselli oli häipynyt jonnekkin. Merihirviö ja leppäkerttu olivat uponneet nietokseen. Liukumäki pilkotti lumesta ja pienellä puhdistamisella siitä pystyi sentään laskea. Myös mökissä pääsi käymään kun tamppasi vähän reittiä.

Oltiin sitkeästi ehkä puoli tuntia puistossa. Lähtiessä minä olin aivan hikimärkä ja tytöt parkui räkä poskella pettymystä. Onneksi itku vaihtui iloksi kotipihassa. Siinä pääsi kävelemään ja pysyi pystyssä. Oli lapioita, sankoja, taaperokärryt...! Hyvä leikki oli pystyssä heti. Se siitä ulkopuolisen virikkeen tarpeellisuudesta.

Kuvia ei paljoa tästä reissusta ole, sillä aika meni pyyhkiessä lunta tyttöjen naamalta ja tehdessä mavea siinä samalla kun nosteli tytteleitä hangesta. Jokunen sentään...

Ja juu, tiedän, että luin tuon blogikirjoituksen niin kuin piru Raamattua, mutta silti... Ei se aina ole hyvän äidin merkki, että menee peräsuoli pitkällä lasten kanssa kerhosta kerhoon ja parkista toiseen.

Minusta kuulostaa aika levottomalta, että joka päivälle pitää olla joku meno...?

Vähän vaan oikaisin...

Siitä mennään, mistä aita on matalin! Tai oikeastaan siitä, missä se on potkittu nurin...

Tällä viikolla:
- Laitoin silittämättömät verhot (pesemättömiin) ikkunoihin
-Jätin lapset (kaksi kertaa) autoon, kun kävin asioilla
-Pesin lattiat mattojen välistä
-Leivontahetki oli valmispullien paisto
-Ruuanlaitto hoitui kaksi kertaa heittämällä uuniin ainekset (loppuina päivinä lämmiteltiin näitä heittoruokia)
-Loin sen verran lunta, että pääsee autolla pihasta pois
-En jaksanut lähteä sovitulle kyläreissulle, ystävä tulikin sitten meille
-Olen käskyttänyt luvattoman monta kertaa esikoisen tuplien perään
-Rummutin kuivaksi myös ne pyykit, mitä olisi pitänyt ripustaa narulle

Eli meillä on pullaa, ollaan syöty kotiruokaa, näyttää siivotulta, pihaan pääsee autolla, pyykit on pesty, mieli on iloinen kun kävi vieraita ja keittiössä ei enää ole jouluverhoja :D