keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulutauko

Tuli pidettyä vähän laiskuuden ja vähän myös ajanpuutteen takia joulutaukoa blogista. Ollaan me kuitenkin joulua vietetty, vaikken siitä tänne ole ehtinyt kirjoittelemaankaan :)

Ensimmäiset omat joulukortit :)
Oli siitä kiva joulu, että pikkutytötkin ymmärsivät jo, että nyt on jotain erilaista. Ihailivat enkeleitä, tonttuja, joulukuusta... Aamuisin kipittivät ensimmäisenä tonttukalenterille katsomaan, onko tonttu tuonut heille Hakkaraispastillit! Ja olihan se aina tuonut.

Kuusenkoristelua. Tämä toistetaan useita kertoja päivässä.

Kurja asia, mikä vei koko suvulta tänä jouluna joulumielen oli se, että miehen mummo oli koko joulunajan huonossa kunnossa ja nukkui lopulta ikiuneen.



Pikkutytöt on myös sairastaneet sitkeää flunssaa jo parisen viikkoa. Tauti alkoi kuumeella ja muuttui sitten yskäksi ja vuotavaksi nenäksi. Nyt tuntuisi, että ollaan voiton puolella. Toivottavasti.

Jouluaatto viiletti ohi nopeasti. Meillä oli mun perhe ja anoppi vastaanottamassa joulupukkia ja lahjoja tuli ihan huikeat määrät! Siis se tavarapaljous on ihan käsittämätöntä. Olen kyllä kiitollinen kaikille, jotka tyttöjä lahjoilla muisti ja kaikki lelut on iloisesti otettu leikkiin mukaan. Mutta mua ahdistaa tää kulutushysteria ja tavaramäärä :/


Pukilla on rillit huurussa :)


Joulunpyhien pimeinä iltoina myös saatiin miehen kanssa aikaiseksi tilata jo pitkään suunnitteilla olleet turvaistuimet toiseen autoon. Päädyttiin nyt olla suosimatta suomalaista, sillä hintaeroa tuli kahdelle istuimelle parisen sataa euroa verrattuna ostiko suomesta vai saksasta.

Luultavasti lähipäivinä istuimet kotiutuu, joten pitää niistä sitten kirjoitella lisää. Mulla on myös autonperällä uudet matkikset, jotka odottavat omaa postaustaan!

Mutta näin. Lyhyestä virsi kaunis ja Uuden Vuoden juhlintaan! Onnelllista vuotta 2015 kaikille!

lauantai 13. joulukuuta 2014

1,5 vuotta!

Tytöt tuli eilen 1,5 vuotta. Tuntuu silti eiliseltä se päivä, kun kannettiin kaukaloissa kaksi vauvaa kotiin. Hämmennys siitä, että meillä todellakin on kaksi vauvaa oli käsin kosketeltavissa.

Tuo hämmennys ei ole hävinnyt vieläkään. Mukaan on tullut iso annos kiitollisuutta ja onnellisuutta. Nuo tunteet on oikeasti tulleet vasta jälkeenpäin. Raskausaika meni niin pelon vallassa ja synnytyksen jälkeen olo oli vain säikähtänyt, etten oikeasti tainnut tajuta että meille tuli kaksi vauvaa.



Vieläkin katson tyttöjä ja hyvä ettei tarvi nipistää itseään :) Siinä ne on. Ja ne on mun!

Nämä puolitoistavuotiaat on ikiliikkujia. Koko ajan touhutaan jotain ja tuntuu, että kaikki lelut on nyt niiiin nähtyjä! Paljon jännempää on täyttää pyykkikonetta/tyhjentää tiskikonetta, kulkea siivousrätin kanssa pyyhkimässä pölyjä, istua imurin päällä ratsastamassa, tyhjentää kattiloita kaapista, penkoa Neean huonetta...

Leluista jonkin aikaa jaksaa kiinnostaa muumitalo asukkaineen, Sylvanian talo siiliperheineen ja Lego Friendsit. Kaikki nämä toki Neean ja "kiellettyjä" :-D Myös nukkevauvaa hoidetaan ja pehmoja lykätään nukenrattaissa. Mutta vaan pieniä hetkiä. Saa nähdä, löytyykö Pukin paketista mitään uutta viihdykettä ;)

Liikkuminen ja motoriikka on kehittynyt paljon. Joka paikkaan kiivetään kuin pienet oravat. Täysin vailla itsesuojeluvaistoa. Vahinkoja tulee, vaikka vahtii haukkana koko ajan. Tytöt teloo toisiaan ja onnistuvat kyllä loukkimaan yksinäänkin. Koko hereilläoloaika menee siihen, kun vaihtii ettei mitään isompaa tapaturmaa pääse sattumaan.

Tästä valitin neuvolalääkärillekin ja hän kuunteli hetken meidän arkea pää kallellaan ja totesi sitten, että jos voisi laittaa piikillä järkeä päähän, niin kyllä hän laittaisi! (WHAT!! :-D ) Mutta kun ei kuulemma voi, niin käski odotella puoli vuotta, on kuulemma normaalia vielä tämän ikäisille tällainen häslääminen...



Puhe on onneksi myös kehittynyt ison askeleen ja pahassa pinteessä Henna alkaa huutaa "APUA, APUA" :D

Molemmat yhdistelee kahta sanaa, joista osa on kyllä omia sanoja. Mutta mm. näitä meillä hoetaan paljon

-tiinä äiti/isi/Nee/mummo
-anna tuti/nanne/pupu/pammo... (mitä nyt haluavatkaan
-isi prumprum (ajaa autoa)
-Henna ukkuu (nukkuu)
-isin tyty (Miksei äitin!?)
-Anniinan nanne
- Henna pimmi (haluaa pinnin tai ponnarin hiuksiin)

Ja paljon muuta vastaavaa ja yksittäisiä sanoja. Toistavat pyydettäessä lähes sanan kuin sanan. Joskus menee vähän sinnepäin, mutta tärkeintä, että on kiinnostusta yrittää. Tuntuu, että aika hyvin jo saavat puheella ilmaistua itseään.



Myös esineet ja asiat osataan näyttää lähes kaikki pyydettäessä. Tietoa on paljon ja muisti molemmilla hyvä. Neuvolassa lääkäri pyysi Hennaa näyttämään nallen nenän. Henna tökkäsi nenää ja sanoi "Tiinä on!" Ilme oli, että miksi kysyy tällaisia vauvojen juttuja :D

Syömisestä en viiti edes puhua. Se ei ole edennyt. Nyt todettiinkin toisella isot nielurisat, josko syy syömisongelmaan olisi osittain siinä...?

Yöt on välillä ok, välillä menee päin peetä... Useimmiten menee päin peetä. Mutta jotenkin siihen on niin turtunut, ettei enää väsytä. Olo on vaan yksinkertaisesti tyhmä ja dementoitunut. Toivottavasti nuo aivosolut uusiintuu, kun unen määrä taas kasvaa. Ja jos ei uusiudu niin on tämä kulunut 1,5 vuotta silti ollut sen arvoista!



tiistai 9. joulukuuta 2014

Antiloop vs. Tripptrapp!

Syöttötuolien valinnassa noudatettiin samaa kaavaa, mitä vaunujen ym. tarpeellisten juttujen hankinnassa. Ostettiin ne, mitkä oli helposti ja edullisesti saatavilla!

Syöttiksistä meille kotiutui reilu vuosi sitten Ikean valikoimasta Antiloopit ja otettiinpa niihin fiksusti tarjottimetkin ja myös se pehmuste/tukityynyt.

Ei ollut ollenkaan huono valinta! Vauvat istuivat tuoleissaan hyvässä asennossa pienestä lähtien ja tarjottimelle sai näppärästi naposteltavaa ja leluja viihdykkeeksi. Myös piirtäminen onnistuu nyt myöhemmin Antiloopeissa hienosti.

Materiaalin vuoksi tuolit on helppo pitää puhtaana ja tarjottimen reuna pitää kaatuneet puurot ja juomatkin useimmiten pois lattialta.

Lisäbonarina Antiloopeissa vakiona olevat turvavyöt, joita meillä ei kyllä usein tule käytettyä. Tuolista ei nimittäin ole kovin helppo nousta. Vasta viime aikoina nämä 1,5 vuotiaat ovat alkaneet rimpuilla siihen malliin, että aikovat niissä nousta seisomaan.

Turvallisuuden kannalta Antilooppien harottavat jalat ovat huiput! Ei ole ollut lähelläkään, että tuoli olisi aikonut kaatua potkuista. Tarjottimen ansiosta tuolista ei yletä myöskään ottamaan jaloilla vauhtia pöydästä. Muotoilu estää myös lapsen turhan kiipeilyn tuoliin!

Tästä voisi siis päätellä, että ollaan oltu tyytyväisiä Antilooppeihin! Ainoat miinukset tulee ulkonäöstä, mikä ei hirveän nätti ole. Myös tilaa vievät paljon ja meidän pienessä keittiössä tulee potkittua varpaita tuolien jalkoihin. Aika vähän haittoja hyötyihin nähden!



Kesällä kuitenkin saatiin yksi kappale TrippTrappeja ja olihan se pakko ostaa toinenkin kun paikallisella fb-kirppiksellä oli.  Nää meidän tuolit on vanhaa mallia ja liekö siitä johtuen en ole niihin ollut erityisen tyytyväinen? Onkohan uudet parempia?

Suurin ongelma on ollut siivouksessa. TrippTrappeja saa sormenpäät verillä olla raaputtamassa puhtaaksi, jos ei sillä samalla sekunnilla sotkun tullessa ole pyyhkimässä sitä pois. Siis ei käy mulle! Olen kiireinen ja tahravihaaja :D

En myös usko, että tähän vanhaan malliin olisi saanut pienen vauvan hyvin istumaan. Uusissa on ne baby-setit niin ne on varmaan parempia.

Myös turvallisuus on vähän niin ja näin. Tytöt on näissä hetkessä seisomassa. Kiipeävät itse tuoliin. Potkivat jaloilla pöydän reunasta vauhtia... Onhan näihinkin valjaita saatavilla ja lisämittaa jalkoihin, jotka osittain ratkaisisi nuo turvallisuusongelmat... Vaatisi vaan lisähankintojen tekemistä.

Plussana on ehdottomasti ulkonäkö ja pieni koko. Nämä vaan uppoaa tuohon pöydän ääreen huomaamattomasti!

Edelleen valitsisin Antiloopit meidän tuoleiksi! Hinta-laatusuhde on näissä aivan loistava ja uusista TrippTrappeista sen sijaan saa pulittaa itsensä kipeäksi + kaikki lisävarusteet mitä niihin ainakin itse olisin kaivannut.

Nyt meillä on neljä syöttötuolia tässä yhtäaikaa ja limittäin käytössä. En oikeen tiedä mitä möisin pois...? Valitsenko käytännöllisyyden vai esteettisesti silmää miellyttävän ulkonäön?

TrippTrappien pitoa puoltaisi pitkäikäisyys, mutta toimivatko juniorituoleina...?