keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Vähän tylsää odottelua...

Talolla ei ole tapahtunut juurikaan mitään vähään aikaan. Sievitalon putkimies on odottanut kunnan miesten laittavan vesimittarin ja kunnan miehet ovat odottaneet Sievitalon tekevän jotain ennen kun laittavat vesimittarin. 

No luonnollisesti mitään ei siis ole tapahtunut sillä rintamalla ja lattialämpöjen kytkentäkin seisoo kun kaikki odottavat toisiaan. Saapa nähdä saadaanko talolle jouluksi lattialämmöt päälle 🙈


Pihlalta käytiin vaihtamassa viallinen varaston ikkuna ja meidän iloiseksi yllätykseksi myös pienen naarmun saanut eteisen valoikkuna! Luultiin, että se paikkamaalataan, mutta parempihan se tietysti on näin 😊

Eteisaula ulko-ovelta kuvattuna. Luulisi, että nyt mahtuu pukemaan 😬

Myös takkaa käytiin jo korjailemassa haljenneen sauman ja yhden luukun rikon takia. Hyvä, että näihin epäkohtiin puututaan samantien 👍

Kromaukset ottaneet vähän osumaa.

Eilen yllättäen pihassa oli jotain liikettä. Ekovilla kävi pursottamassa välikattoon puhallusvillat! Villaroskaa menee nyt pitkin terasseja, ikkunalautoja ja pihaa, siellä iloisesti kaiken muun sulaneen lumen alta paljastuneen rakennusroskan seassa. Onneksi miehellä on huomenna vapaata niin tulee vähän edes pihaa siistittyä.


Tänään talolle tuli maalipurkki poikineen ja tapetit, vesieristeet ja jotain muutakin siinä kasassa taisi olla. Ehkä kohta taas tapahtuu jotain näkyvää 😊



Sitä on niin malttamaton kun valoa jo näkyy tunnelin päässä.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ulkoasu pääovea ja maalia vaille valmis (Edit. tulihan siihen ulkoasuun vielä lisäystä)






Tänään timpurit naputtelivat taloon ikkunanpielet ja jopa muuttui ulkonäkö kovasti! Enää puuttuu ulko-ovi ja sen ympäriltä listoitukset sekä tietysti maalit.

Edit. tulihan vielä nämä koristelistat pylväisiin tämän päivän aikana. Meinasin ne ihan unohtaa! Kivan näköiset :)



Pimeäkuvausta juukelin kovassa lumituiskussa... Otin kuvan autokatoksen pylväistä kun talo vaan oli liian pimeässä kohdassa...








Pimeää on, vaikka menisi keskellä päivää kuvaamaan.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Terassit valmiina


Kuva www.sievitalo.fi. Oudon näköinen katsoa, koska meillä talo peilikuvana :)
Villa Pihlajassa on kolme terassia. Suurin on takana ja kokoa sillä on noin 10 neliötä, etuterassi on vähän reilut 7 neliötä ja kodinhoitohuoneen ovella on 4,5 neliön miniterassi.

Terassit valmistui parissa päivässä. Kuvat puhukoot puolestaan! Ps. Nuo terassipilarit kannattaa maalata ennen terassien tekemistä.


















perjantai 9. joulukuuta 2016

Takka valmiina

Meidän taloon olisi kuulunut vakiona Uuniseppien Saana, jonka lämmitysala on noin 30-50 neliötä. Koska takkaa on tarkoitus käyttää muuhunkin kun tunnelmanluontiin, vaihdettiin malli astetta isompaan Tonavaan, jolla lämmitysala 50-70 neliötä. 

Kuva Sievitalon sisustuskirjasta
Tonavasta pidettiin enemmän myös ulkonäön ja käytännöllisyyden vuoksi sen ollessa kokonaan laatoitettu. Saanan sivuslammaukset olisi varmaan meillä nopeasti sotkuisen näköiset. 

Kuva Uuniseppien sivuilta
Vaihtoehtona olisi ollut myös Valmistulen takka, joka me aluksi valittiinkin. Vahingossa tilaus meni kuitenkin Uunisepille ja tämä oli kyllä erittäin hyvä vahinko 👌







Kohta saapi alkaa pitämään tulia!

torstai 8. joulukuuta 2016

Lopulliset kalustekuvat ja yllärit timpureille

Taloprojekti on siinä pisteessä, että nyt ei enää muutella mitään vaan kaikki valinnat ja ratkaisut on joko toimitettu tehtailta tai vähintään lyöty lopullisesti lukkoon. Viimeisimmät valinnat liittyivät kalusteisiin. 

Omegakeittiön edustaja kävi tekemässä meillä mittaukset, että kaikki varmasti sopii paikalleen ja hänellä oli mukanaan myös muutama etukäteen sovittu ovimalli sekä taso ja kahvavalikoima.

Nämä lähtivät tilaukseen:

Keittiöön oveksi valkoinen maalattu Viola. Tasona sauvapähkinä ja altaana musta komposiittiallas. 





Kodinhoitohuoneeseen tulee ovimalliksi valkoinen maalattu Lyyra, tasoksi sauvapähkinä ja kahvoiksi Tino. 



                   


Vessaan tulee oveksi valkoinen maalattu Viola, tason pätkä kaapin päällä on valkoinen kiiltävä ja allas Claudia.


Makuuhuoneisiin tulee vaatekaappeihin valkoinen maalattu Lyyra ja kahvoiksi Tino samoin kun kodinhoitohuoneessa. Lasten huoneisiin kaksiosaiset kaapit ja meidän kamariin kuvassa oleva kolmeosainen.

Kylpyhuoneeseen tulee oviksi valkoinen Gloria, nämä ovat ainoat kalvo-ovet. Tasonpätkä on valkoinen kiiltävä, allas Dali ja kahvat Tino.


Ja koska timpureiden urakka alkaa tosiaan olla loppusuoralla ja joulukin lähestyy haluttiin kiittää heitä pienellä yllätyspaketilla 😊

Tänään raksalta lähtiessä timpurit saivat mukaansa paikallisen leipomon tuoretta leipää, glögiä, suklaakonvehteja ja taisi mies sujauttaa lahjakasseihin saunaolusetkin jokaiselle.