perjantai 17. marraskuuta 2017

PERRRJANTAI!!

Jes perjantai tuli nopeasti tällä viikolla! Töissä pyöritettiin "räkäpolia"😀 ja pari viimeistä  tuntia oli pyhitettynä paperitöille, ihana aloittaa viikonloppu saaden työpöytä puhtaaksi papereista! 

Töiden jälkeen hurautin hakemaan Neeaa kirjastolta, jonne hän oli paennut vesisadetta. Yhdessä mentiin sitten hakemaan tyttöjä päiväkodista. Sieltä löydettiin kaksi iloista tyttöstä, joiden kanssa jatkettiin matkaa ruokakauppaan.

Mukaan tarttui kaikenlaista viikonloppuherkkua, nachovuokaan tarvikkeet ja Minnille uusi ruokakupin alusta.



Yllättäen ostosten teon aikana oli alkanut pyryttää lunta ja maa oli muuttunut valkoiseksi. Koko pitäjä tuntui olevan ihan sekaisin ja väkeä oli liikkeellä jostain syystä hurjasti. Kyllä oli ihana päästä liikenteestä läpi ja kotiin!  

Aah, ihana oma eteinen. 
Terve vaan lumipyry!
              


Valmisteltiin yhdessä nachovuoka ja tehtiin salaatit Neean kanssa. Pikkutytöt sotki sillä välin muovailuvahalla keittiön. Saatiin kuitenkin ihan kiva kattaus ja kynttilät ja kaikki 😊





Saatiin ruokaseuraksi mukavia vieraitakin, toinen tosin on vielä maitoruokinnassa, mutta seura oli mitä parhainta 😊


Neean pieni hupulainen 😍

... ja mustasukkainen Minni 😂

Iltamyöhäisellä piti vielä päästä lumeen leikkimään. Vähän epäileväisenä varoitin, että ei siellä varmasti vielä voi lumipalloa tehdä, mutta mitä vielä. Kolme lumiukkoa syntyi hetkessä!




Iltapuurot massuun ja kylvyn kautta untenmaille.



Minnille maistuu iltapala uudella alusella 😋



Mieskin kotiutui töistään ja painui lämmittämään pihasaunaa. Mä vaan taian katella vähän hömppäsarjaa, napata muutaman suklaan ja nauttia hiljaisesta talosta ennen nukkumaanmenoa 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti