tiistai 22. syyskuuta 2015

Viikonloppuna tapahtunutta

Kerroin varmaan jossain vaiheessa, että mun nenään se Neean huoneen uusi tapetti on haissut uudesta asti oudolta ja sen takia Neeakin oli jonkun aikaa toisessa huoneessa odottelemassa remonttikäryjen laantumista. Vähän se joo laantuikin, mutta ei kokonaan hävinnyt missään vaiheessa. Seinässä siis haisi mun nenään liima! Perjantaina ärsytys tuota tapettia kohtaan saavutti maksiminsa ja revin sen alas. Juu sinne meni alle vuosi sitten tapetoitu seinä.



Rautakaupassa tiesivät valistaa, että haju johtui liisteriliiman ja pohjamaalin yhteensopimattomuudesta.  No uudet maalit ja tapetit pintaan ja jo raikastui huone. Vähän väliä pitää nyt käydä haistelemassa, ettei haju vaan palaa, mutta eipä ainakaan vielä ole niin käynyt :) 



Huone saatiin kasaan sunnuntai-aamuna ja hetki sen jälkeen anoppi hakikin meidät ulos syömään! Voi että miten oli ihanaa mennä valmiiseen pöytään! Varsinkin tällaisen extempore remonttirupeaman jälkeen. Paikaksi oli valittu kahvila, jossa on ihanan kodikas tunnelma hirsiseinineen ja maisema myrskyävälle järvelle oli hieno ja rentouttava.



Pikkutytötkin istuivat rauhassa ja söivät omia annoksiaan hienosti. Molemmat nauttivat silminnähden uudesta ympäristöstä ja jopa isot haarukat ja oikeat lasit olivat heidän mielestään ihmeellisen ihania :) Ehkä on aika siirtyä kotonakin pois muovikupeista ;) Kun ruoka oli syöty, Ansku ilmoitti, että nyt on jälkkärin vuoro. Neea koitti puijata, että ei täältä saa jälkkäriä. Ansku vilkaisi pakastinta, jonka kyljessä seisoi pingviini, laittoi kulmansa kurttuun ja tokaisi siskolleen " Ei saa Neea puhua typeriä" :D Voi olihan ne jäätelöt sitten hankittava :)



Illalla vielä lähdettiin ystäväni, Anskun kummitädin kanssa katsomaan Kätilö-elokuvaa. Mulla ei ollut elokuvasta minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En ollut lukenut kirjaa enkä tutustunut juoneen etukäteen. Tiesin ainoastaan Krista Kososen olevan siinä mukana ja olin nähnyt kuvan, että roolia varten oli joutunut nyrhimään pitkät hiuksensa lyhyiksi. Ha, hyvät lähtökohdat!

Elokuva ei ehkä olisi ollut mun ensimmäinen valinta, mutta olipa hauska viettää ilta pois kotoa ja antaa muiden hoidella iltatouhut! Elokuvakin herätti kyllä ajatuksia ja paljasti, että mun historian tietämys on surullisen heikko :( Ehkä on syytä jossain vaiheessa kerrata vähän Lapinsodan ( ja muutenkin Suomen historian) tapahtumia ja mikä johtui mistäkin...

Mutta sellainen viikonloppu! Uudella seinällä ja rentoutuneella mielellä oli kiva aloittaa uusi viikko. Tosin maanantaina teki vähän tiukkaa herääminen, sillä elokuvan sota pyrki tulemaan uniin ja nukuin vielä vähän tavallistakin levottomammin :D

P.S. Mä oon siis remontoinut ja käynyt ravintolassa kaksosten kanssa. Kyllä tässä taas pikkuhiljaa pystyy näköjään tehdä normaaleja asioita :) Reilu kaksi vuotta siihen menikin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti