perjantai 1. tammikuuta 2016

2016

Joulut tuli ja meni. Onneksi, sillä lapset meillä kävi aivan hirveillä ylikierroksilla koko joulunajan. Varsinkin vanhimman kanssa tuli savu korvista useaan otteeseen. Toivottavasti koulun jatkuminen ja joulujännityksen ohi meneminen helpottaa. 8-vuotias raivoava uhmaikäinen on nimittäin rumaa katsottavaa ;)

Joulua vietettiin kotona ilman ylimääräisiä paineita. Joulupukki kävi ja toi olohuoneen täydeltä paketteja, huh huh! Syötiin hyvää ruokaa ja molemmat mummot ja vaari oli meillä. Tytöt kävivät ulkoilemassa ja saunottiin. Jostain syystä pikkutytöt pääsivät nyt vasta ensimmäistä kertaa saunaan, ollaan vähän laiskasti lämmitelty saunaa ja ne harvat kerrat aina pienimpien jo mentyä nukkumaan. Ansku nautti saunasta, Hennasta se oli pelottavaa ja hän pakittikin alimmalta lauteelta takaisin pesuhuoneen puolelle. No ehtiihän sitä saunoa :) Ansku totesi saunomisen jälkeen, että ensi vuonna sitten uudestaan! Ei parka tiedä, että saunoa voi muulloinkin kun jouluna :)

Jouluaatto olisi ollut mukava, jos lapset eivät olisi tapelleet k.o.k.o p.ä.i.v.ä.ä. Täytyy sanoa, että harmittaa hirveästi, varsinkin se lahjamäärä, mistä myös tapeltiin ja väännettiin jos joku sattuikin saamaan jotain mitä muut eivät... 

Ensi vuonna meillä vietetään joulua vielä maltillisemmin. Ehkä vähän valoja, kynttilöitä ja kauneimmat joululaulut kirkossa. Se siitä, itse en ainakaan osta ainoatakaan lahjaa tapeltavaksi. Pikkutytöt ovat vielä pieniä ja niiltä ymmärrän, että toisella oleva kiva lelu kiinnostaa, mutta 8,5- vuotiaalta olisin odottanut jo enemmän käyttäytymistä...

No parempaa Uutta Vuotta toivottavasti. Tälle vuodelle toivon, että lapset riitelisivät vähemmän. Olisi vähemmän huutoa ja itkua ja toistensa kiusaamista. Toivon, että kaikkien kolmen uhmat helpottaisivat. Toivon, että isoin lopettaisi pienempien ärsyttämisen ja itkettämisen. Turhia toiveita, tiedän...

Minua joulupukki muisti kaikella ihanalla ja hyödyllisellä. Uusi reppu töitä ajatellen, siisti neuletakki, meikkejä ja meikkipeili keittiöön, jotta työaamuisin voisi yhdistää aamupalan ja meikkaamisen! Jes, se oli hienosti ajateltu äiti :D

Työt alkavatkin kohta ja pienen jännityksen ohittaa innostus ihan täysillä. Tiedän, että työ- ja hoitokuviot eivät varsinaisesti tule arkea helpottamaan, mutta odotan silti kovasti niistä ryhtiä ja jaksamista tähän elämänvaiheeseen.

Alkuun kotiäitinä olo oli ihanaa, mutta varsinkin menneeltä syksyltä muistan lähinnä lasten mustasukkaisuuden, uhman, tappelun ja riitelyn, jee... Enpä olisi arvannut, että raskaimmaksi kaksosperheen arjessa muodostuu sisarusten väliset jatkuvat kahnaukset ja kaikkien yhtäaikainen uhma. Luulin, että raskasta olisi ollut kahden vauvan hoito, mutta ehei... Raskainta on se, kun kolmesta kukaan ei usko puhetta ja kaikki saavat iästä riippumatta itkupotkuraivareita.

Uutta Vuotta me otettiin vastaan kotona. Tehtiin pizzaa ja poltettiin muutamia tähtisadetikkuja. Naapurit ampuivat raketteja ja tytöt pelkäsivät niitä, joten ulkoilu vaihtui nopeasti poppareiden syömiseen sisällä. Ansku sairasti oudon vatsataudin vuoden viimeisen päivän vastaisena yönä ja oli vähän vielä toipilaana aattopäivänä. 

No joka tapauksessa, nyt mennään pää edellä kohti uusia vastatuulia ja ollaan vielä tietämättömän onnellisia tulevista vastoinkäymisistä! 

Pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä toivotan itselleni ja kaikille muille vuodelle 2016!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti