keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Remonttihaaveita

Ja korostan. Haaveita. Näiden toteuttaminen odotuttaa itseään ties montako vuotta vielä, mutta saahan sitä haaveilla! Tavoite on, että jos Neean rippijuhliin mennessä saataisiin isompi remontti tehdyksi niin hyvä on. Mutta eihän siihen ole enää kuin 7-vuotta, joten suunnittelu on hyvä aloittaa ;)

Me onnistuttiin sillä lailla tässä talovalinnassa aikoinaan, että valittiin sattumalta hyvin muokattavissa oleva pohja. Talossa ei nimittäin ole kantavia seiniä ulkoseiniä lukuunottamatta. Se tosiasia, että huonejärjestyksen muuttaminen MAKSAA onkin sitten eri asia... Yhdestä kohtaa haluaisin seinää kuitenkin pistää nurin ja se on tuo eteisaula. Haluaisin kaataa sekä keittiön- että olohuoneen oviaukot!

Pohja on myös ihan toimiva näinkin, tuo pieni muutos avartaisi vaan kivasti ja toisi moderninpaa ilmettä. Samalla pohjalla tehdään taloja vielä nykyäänkin, joten kestosuosikissa asutaan. Miksipä tätä isommin muuttamaan.

Se, että saman pohjaisia taloja valmistuu edelleen on kiva juttu myös remontin suunnittelun kannalta. Aina tyttöjen nukahtamista iltaisin odotellessa selaan Etuoven tarjontaa ja katson vinkkejä myynnissä olevista samankaltaisista kohteista. Sieltä onkin löytynyt paljon kivoja ideoita ja remonttikuume senkun kasvaa.

Tarkoitus on jossakin vaiheessa siis kaataa tuo seinänpätkä. Tehdä yhtenäiset lattiat. Remontoida keittiö. Maalata katot ja sitten varmaan jotain pientä kuten tyttöjen huoneen seinät vaativat jo uudelleen tapetointia.

Mulla on tallennettuna yksi tosi kiva kuva. En vaan oo yhtään varma saako sitä käyttää, mutta aion sen tähän lainata kuitenkin!

Tässä on siis paljon niitä elementtejä, mitä haluaisin omaankin kotiin!

Kuva lainattu Etuovi.com

Ja nykyisin näyttää tältä.


Eli tuo seinä pois missä on peili! Nuo pariovet makuuhuoneeseen olisi myös kiva ja ihan toteutettavissa oleva ratkaisu! Lattian haluaisin harmahtavaksi, mutta hieman vähemmän eläväiseksi kun mallikuvassa. Lattiamateriaali on vielä täysin valitsematta. Tuskin se tulee kuitenkaan laminaattia olemaan, sillä meillä ei ole lattialämmitystä. Korkkilattia kiehtoisi sillä siitä ei pitäisi olla uutenakaan päästöjä huoneilmaan ja jalan alla se tuntuisi lämpimältä. Lisäksi kestävyys lapsiperheessä olisi hyvä. Hinta taas...no kallis.

Kuva lainattu Kodinterra.fi

Tykkään tuosta mallikuvan keittiöstä, mutta omani haluaisin kuitenkin valkoisena. Tuossa nurkassa meillä on nykyään puuhella. Se purettaisiin ja nurkkaan tulisi uuni ja liesitaso. Puuhella on kyllä omalla tavallaan kiva, mutta meillä jäänyt vain tilanviejäksi. Ollaan aika laiskoja siinä pitämään valkeaa. Ennemmin tulee puut poltettua takassa sen lämpöä varaavan ominaisuuden takia.

Kuva lainattu Kensapuu.fi

Tällaisia suunnitelmia tänään. Varmaan vaihtuvat vielä monesti ennen toteutusta!

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Kyselimme aiemmin kesemmällä, josko teiltä olisi vapautunut tutteja tai tuttinauhoja, eikä vielä silloin ollut. Mites nykyisin ? :)

    t. Siiri ja Vesa

    VastaaPoista