sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Orientaatioharjoitus kevääseen

Niin kuin sanottu, mua on "vähän" harmittanut, että se jo mielessä sisustettu ja muutettu uusi koti meni sivu suun. Ei ole tehnyt mieli sisustella kevättä, verhojakin on saanut vaihtaa keväisempään ihan hampaat irvessä.

Eilen oli kuitenkin ehkä käännepäivä tässä surutyössä. Ilma oli mitä parhain keväisin ja pikkutyttöjen kanssa touhuttiin pihalla monta tuntia. Tytöt kantoi hiekkalaatikosta hiekkaa ympäri pihaa ja minä sain vähän haravoitua (neljä jätesäkillistä...!).

Haravoiminen on niiin terapeuttista hommaa! Varsinkin kun taustalla sirkuttaa kesälintuja ja aurinko paistaa lämpimästi :D Siinä siivotessa hahmoteltiin takapihalle muodonmuutosta. Meillä on olkkarista ovi pihalle, mutta siihen se nykyisellään jääkin. Pari betoniporrasta toki on, mutta ei mitään terassin tapaistakaan.

Takapiha on siis aivan vajaakäytöllä.

Suojaisuuden ja pensasaitojen tuoman yksityisyyden takia paikka olisi aivan loistava terassille. Etupiha sen sijaan on lenkkeilijöiden ja ohikulkijoiden ym naapureiden pällisteltävänä.


Mutta minkälainen terassi tähän sopisi? Pitäisi olla niin iso, että mahtuu ruokailuryhmä ja mielellään myös katto! Harmillisesti nämä jälkeenpäin tehdyt terassit näyttää usein kötystyksiltä :( Mitenkähän sen fiiliksen saisi vältettyä ja istutettua terassin nätisti?


Apulainen viilettää siellä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti