Vihaan mutta rakastan muovailuvahaa

(Lainakuva)

Tuo tahmainen, mureneva kaiken sotkeva ja joka paikkaan leviävä rakas ystävä. Juu, nykyisin jopa ystävä.... jonka samalla voisin kirota sinne missä päivä ei paista.

En muista, että olisin erityisemmin tykännyt muovailuvahasta lapsena. Ei ainakaan ole muistikuvia, että olisin sillä innokkaasti leikkinyt. Neealla oli kyllä muovailuvahoja pienenä, mutta häntäkin ohjasin mieluummin muihin puuhiin, koska en vaan jaksanut sitä sotkua ja Neea kyllä leikki mielellään muitakin leikkejä. Muovailuvahat pysyivät meillä siis pitkään kaapissa päästen pöydälle vain satunnaisesti silloin tällöin.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että muovailuvahalla muovailu on jotakuinkin ainoa asia nukkumisen lisäksi, jolloin pikkutytöt viihtyvät paikoillaan. Ja sitähän mä olen odottanut. Että nämä elohiiret istuisivat päivässä H.E.T.K.E.N. hiljaa. Joten meillä silputaan, heitetään, sotketaan, pyöritetään ja levitään muovailuvahaa. Ahkerasti.

Sitten vaan täytyy kestää sitä sotkua, mutta pieni hintahan se tietysti on muovailuvahailun ajaksi laskeutuvasta taivaallisesta rauhasta.

Tänään, sadepäivänä, ollaan muovailtu kolmeen otteeseen. Ja siivottu myös kolmeen otteeseen puoli keittiötä ja pesty muovailuvahaisia vaatteita. Lapset ovat nauttineet ja viihtyneet vahojensa kanssa.

Sen lisäksi, että muovailu on kivaa ja minä saan tavallaan tauon siksi ajaksi kun muovailu kiinnostaa niin muistaakseni muovailuvahaleikillä ja muillakin sotkuleikeillä oli myös kehittävä  puoli. Eli tärkeitä leikkejä, tärkeitä...