Ai että kun on kaunis keli

Alan päästä pikkuhiljaa sisälle tähän syksyyn. Täähän on mitä parhain vuodenaika tällaselle introvertille, saa kulkea sateessa huppu silmillä ja räytyä rauhassa! ;)

Sadetta parempi vaihtoehto on sumu. Ei kastu, mutta silti ilmassa on mystistä tuntua. Tänään olikin eka kunnon sumu, joten kun oltiin saatu Neea lähetettyä kouluun, lähdettiin pikkutyttöjen kanssa sumuisille vuorille.

No ei me menty ku tuohon läheiselle asuntoalueelle, mutta se on "vuoren huipulla". :D Niin nätti paikka, uusia taloja, kauniita pihoja ja jännä tuntu olla niin korkealla ja katsella puiden latvoja yläpuolelta päin. En kyllä haluais asua siellä, vaikka hienoa onkin. Se mäki vaan jatkuu ja jatkuu. En jaksais kyl usein lähteä sieltä lenkille. On varmaan rautaiset kannikat vuorenhuipun asukkailla.

Ajatuksena oli kuvata sieltä korkealta sumuista maisemaa, mutta eihän siellä ollu yhtään paikkaa, missä ei olisi jonkun talokin tunkenut mukaan kuvaan, joten kuvaaminen jäi. Matkan varrella oli onneksi jokunen asumaton ja autio kohta.

Haukuin muuten siinä tyttöjen vaatepostauksessa omaa takkiani. Turhaan! Huomasin ilokseni takilla olevan teknisiä ominaisuuksia sittenkin, se nimittäin piti vettä, hah!