Ihana kasvava kommunikaatiotaito!

Pikkutytöt ovat alkaneet toden teolla availla sanaista arkkuaan! Se on niin parasta! Nautin kovasti kun pystytään jo kommunikoimaan pitkälti kaikki asiat puhumalla entisen vinku-itkun sijaan. Öisinkin on kuulunut jo pitkän aikaa sängystä "Äitii, sykkyyn!" entisen parkumisen tilalta.

"Vaattee pois, pesee vauva" "Tampoo meni silmää" "Huuhtoo pois!"

Keskenäänkin tytöt juttelee sanoilla. Pyytävät, käskevät ja komentavat toisiaan :) Se on niin suloista seurattavaa! Tytöt osaa myös kysyä, onko Neea koulussa, laittoiko isi kengät jalkaan ulos lähtiessään, onko pihalla kylmä, mennäänkö kauppaan...Melkein mitä vain! On tosi hienoa huomata, että noinkin pieni ajattelee paljon asioita, suunnittelee ja tietää mitä yleensä näissä tilanteissa tehdään!

Molemmat yhdistää kolmea sanaa, Anniina välillä neljääkin:

"Päätsä isi pois minu" (sängystä, aidan takaa, sylistä...)
"Äiti tipu minu hankee" (korjasin tytön asentoa sylissä kantaessani häntä pihalla, säikähti parka tipahtavansa :D)

Sanojen yhdistelemisen lisäksi molemmat tytöt selittävät koko ajan tekemistä (pukee, laittaa kenkä, kattoo Kaapo, lukee, kylpyy, mennää nukkuu...) sekä myös kertovat mitä ympärillä tapahtuu ja mitä näkevät. Sanavarasto on tosi laaja ja ulkopuolisetkin ymmärtävät suurimman osan tyttöjen puheista :)

"Antsu kiipee" 

Minusta tytöt ovat oppineet tosi aikaisin puhumaan itsestään minä-muodossa. "Anna minu" "Minu kiija" "Minu sykkyyn" ja kysymykseen kuka teki? tulee yhdestä suusta vastaukseski "Minä!":-D Vielä hetki sitten Ansku hoki koko ajan kaiken oleva tytön omaa ja Henna käytti omaa nimeään.

Meillä on varsinaisia papupatoja. Puhetta pulppuaa taukoamatta koko päivän ja välillä puhuvat myöa unissaan. Leikkikameralla osoitetaan perheenjäseniä, komennetaan "Hymi!" ja kehutaan sitten miten "ihna" kuva tuli. Jos äiti tai isi istuu hetkeksi sohvalle, tullaan vetämään sormesta ja komennetaan "Notsa ylös!"

Uusia huvittavia tuttavuuksia ovat hokemat "Vautsi" ja "Okei". Osaavat käyttää niitä hyvissä tilanteissa :D Myös muita huvittavia sutkautuksia tulee tasaiseen tahtiin! Esim Henna oli päässyt Neean meikkipussille ja tuoksui hyvälle. Nuuskin tyttöä ja ihmettelin ääneen, että mille oikein haiset. Henna siihen "Kakalle!" :D

Taustalla kuvissa näkyy tyttöjen uusi oma huone. Muutettiin isännän kanssa ihan kahdestaan pikkukamariin, jotta saatiin tytöille oma tila lelu-ja vaatesäilytykseen. Myös yöunien toivotaan tällä ratkaisulla paranevan. Laittelen kohtapuoliin kuvia meidän "Master Bedroomista" Hehee! :D

...niin kuin lähtevä laiva...

*Varoitus! Sisältää raadollista kuvamateriaalia. Saattaa järkyttää herkimpiä*

Blogeissa lapsiperheiden kodit on aina viimeisen päälle. Ymmärtäähän sen, kuka nyt haluaisi esitellä sotkua ja romukasoja. Mutta onko se todellisuutta? Ja jos on, niin miten te sen teette!?!

Meillä koti on aina kuin lähtevä laiva. Aamulla herätessä paikat on kunnossa (noin suunnilleen), mutta minuuteissa tavaraa ja muruja alkaa kerääntyä väärille paikoille ja tasot pursuaa romua. Homma on karannut täysin käsistä puoleen päivään mennessä. Erityisesti päivät, jolloin tuplien kanssa kuskataan Neeaa kouluun ja takaisin ja harrastuksiin ja kotiin on kaoottisia. Tuntuu, että koko päivä on pukemista ja riisumista ja välissä vaan käydään syömässä ja sotkemassa keittiötä!

Ruuanlaitto vaiheessa. Hellan päälle nostettu tuplilta turvaan kissanruoka, muropaketteja, tiskiainetabletit... Keltaisissa pusseissa pahvikeräys ja lasikeräys lähdössä. 

Kengät hujan hajan, esikoinen lähtenyt kiireellä kouluun. Kenkäteline muutti anoppilaan kun piti mahtua tuplarattailla kulkemaan.

Ja vaikka koko päivän kuljettaisin tavaraa paikoilleen, liitostelisin puhtaita vaatteita kaappiin, keräisin legoja, nukkeja, lajittelisin keräyspaperia, tyhjäisin ja täyttäisin tiskikonetta, pesisin pottia, imuroisin ja lakaisisin...Kuten teenkin! Silti se kaaos ryöpsähtää jossain toisaalla kun saa yhden paikan ojennukseen.

 

Keittiö siivottu!

 

Meanwhile... Ansku liimaa juustonpaloja tv-tasoon.

Täällä on liikaa tavaraa liian pienissä neliöissä. Kolme aktiivisesti sotkua levittävää neitosta ja kissa, joka ei nyt ainakaan auta siivoamisessa. Meillä ei tytöt myöskään nuku enää päiväunia ja mies tekee kolmevuorotyötä, joten mulla ei ole IKINÄ aikaa rauhassa tehdä asioita loppuun.

Puhtaat pyyhkeet eivät ole ehtineet ylläoleviin kaappeihin asti. Sekalaista sälää odottamassa pesua/korjausta/käyttöä...

Pyykit kuivausrummusta. Liitostelu jää miljoona kertaa kesken kun aina tulee muuta tekemistä (tuplien nostelua pois pöydiltä, lelujen pelastamista vessanpöntöstä, tuplien irrottamista toistensa hiuksista...)

Illalla on ihanaa kun lapset nukkuu. Saa rauhassa kerätä tavarat paikalleen ja tehdä rästityöt. Jos siis jaksaisi... Usein iltapala ja uni vetää enemmän puoleensa. Sen verran pitää järjestellä kuitenkin, että selviää taas seuraavasta päivästä. Eli vähintään keittiö ja kodinhoitohuone laitetaan kuntoon joka ilta.

Mikähän tässä auttaisi? Aika juu... Ehkä vuoden päästä tytöt jo antaa minun tehdä rauhassa kotitöitä. Tai ehkä jo kesällä...? Pitääkö siihen asti vain yrittää parhaansa? Ja ei, ei meillä ole likaista. Sen verran pinnistetään, että viikottain on siivouspäivä. Ongelma on nää vaeltavat, väärillä paikoilla olevat tavarat, joita ei saa millään keinolla kotrolliin!

Miten teidän kotona? Siistiä aina, semisiistiä vai vallaton kaaos?

Hirveän ihana leikkipuisto

Eräässä blogissa yksi äiti-ihminen ilmaisi mielipiteensä, joka kuului vapaasti lainaten jotenkin näin, että hänen mielestään äidit, jotka eivät sen vertaa viitsi että veisivät jälkikasvuaan edes leikkipuistoon ovat laiskoja.

Okei. No minähän tästä ihan suivaannuin ja lähdin hakemaan tytöille virikettä lähipuistosta, koska en siis ole laiska äiti. Ja voi vitsi, että meillä oli kivaa (NOT!) Vaihtoehtona olisi ollut myös avoin päiväkoti ja varmaan myös punttisalin lapsiparkki, mutta koska niitä ei täällä ole, niin se on vähän voi voi...

No sitten siihen puistokäyntiin. En taida olla ainoa, jonka mielestä puistoilu näin talviaikaan on peestä, sillä puisto oli aivan lumen peitossa. Päästiin sentään liittymästä sisään silleen, että nostin tytöt yksitellen hirvittävän lumivallin yli ja kiipesin sitten itse perään kuin paraskin vuorikiipeilijä. Rattaat joutui jättää tien puolelle ja toivoa parasta.

Loppu reissu menikin sitten nostellessa tyttöjä pystyyn. Eivät ryökäleet pysyneet pystyssä vyötärölle asti ulottuneessa hangessa!

Kiikku oli pois pelistä. Lunta oli yli kiikun ja istuinlauta oli kirjaimellisesti syvällä kuopassa. Keinulauta oli jäätynyt maahan kiinni. Karuselli oli häipynyt jonnekkin. Merihirviö ja leppäkerttu olivat uponneet nietokseen. Liukumäki pilkotti lumesta ja pienellä puhdistamisella siitä pystyi sentään laskea. Myös mökissä pääsi käymään kun tamppasi vähän reittiä.

Oltiin sitkeästi ehkä puoli tuntia puistossa. Lähtiessä minä olin aivan hikimärkä ja tytöt parkui räkä poskella pettymystä. Onneksi itku vaihtui iloksi kotipihassa. Siinä pääsi kävelemään ja pysyi pystyssä. Oli lapioita, sankoja, taaperokärryt...! Hyvä leikki oli pystyssä heti. Se siitä ulkopuolisen virikkeen tarpeellisuudesta.

Kuvia ei paljoa tästä reissusta ole, sillä aika meni pyyhkiessä lunta tyttöjen naamalta ja tehdessä mavea siinä samalla kun nosteli tytteleitä hangesta. Jokunen sentään...

Ja juu, tiedän, että luin tuon blogikirjoituksen niin kuin piru Raamattua, mutta silti... Ei se aina ole hyvän äidin merkki, että menee peräsuoli pitkällä lasten kanssa kerhosta kerhoon ja parkista toiseen.

Minusta kuulostaa aika levottomalta, että joka päivälle pitää olla joku meno...?

Vähän vaan oikaisin...

Siitä mennään, mistä aita on matalin! Tai oikeastaan siitä, missä se on potkittu nurin...

Tällä viikolla:
- Laitoin silittämättömät verhot (pesemättömiin) ikkunoihin
-Jätin lapset (kaksi kertaa) autoon, kun kävin asioilla
-Pesin lattiat mattojen välistä
-Leivontahetki oli valmispullien paisto
-Ruuanlaitto hoitui kaksi kertaa heittämällä uuniin ainekset (loppuina päivinä lämmiteltiin näitä heittoruokia)
-Loin sen verran lunta, että pääsee autolla pihasta pois
-En jaksanut lähteä sovitulle kyläreissulle, ystävä tulikin sitten meille
-Olen käskyttänyt luvattoman monta kertaa esikoisen tuplien perään
-Rummutin kuivaksi myös ne pyykit, mitä olisi pitänyt ripustaa narulle

Eli meillä on pullaa, ollaan syöty kotiruokaa, näyttää siivotulta, pihaan pääsee autolla, pyykit on pesty, mieli on iloinen kun kävi vieraita ja keittiössä ei enää ole jouluverhoja :D

Pakkaspäivän touhuja ja Graco Stadium Duo

Kylmä on! En tykkää, mutta toivon vielä huomiselle pakkasta, koska ajatuksissa on sulattaa pakastin! Tää äkillinen tarmonpuuska johtuu hieman kiritystä univelasta. Oli sitä univelkaa aikakin alkaa purkaa, kun tuntui jo aivovaurioiselta :( Pieniä kämmejä ja unohduksia pitkin päivää ja saamatonta haahuilua kun mistään ei vaan saanut otetta!

Noloin unohdus sattui kaupan kassalla taannoin. Kun tuli aika maksaa useampi kassillinen ruokaa, en yllättäen muistanut pankkikortin tunnuslukua :( Siis ihan pyöri iso pyörä tyhjää... Kassa kun oli just selvittänyt mulle miten postimerkkien hinnat nousee ja luetellut numeroita. Ei saa sekottaa tuolleen väsynyttä monikkoäitiä :D

Mutta siis valoa on näkyvissä tunnelin päässä! (saattaa olla myös juna) Viime yö nukuttiin hyvin ja ainakin toistaiseksi pidän sitä hyvänä suuntana. Toivottavasti ensi yö menee yhtä hyvin (eikä valo ollutkaan juna), on nimittäin ollut ihan erilailla virtaa touhuta :D

Hennan ja Tytön (Ansku haluaa nykyään itseään puhuteltavan Tytöksi)kanssa haettiin Neea ja ystävänsä koulusta tänään. Heitettiin kaveri kotiin ja huruutettiin läpi huurteisen kylänraitin hakemaan vielä pikaisesti maitoa ja siivousmotivaatiota kaupasta. Tarkoitus oli nimittäin käyttää pakkaset hyväksi ja ulkoiluttaa kaikki irtoavat tekstiilit ja tehdä muutenkin perusteellisempi siivous.

Sanonpa vaan, että kyllä päivän valihtin, oli nimittäin ukon iltavuoro ja siivoaminen tyttösten kanssa ei ole erityisen rentouttava kokemus. Muuten kyllä tykkään kovasti siivoamisesta ja nautin puhtaasta kodista!

Lopputulos oli nytkin vaivan arvoinen. Vältyttiin isommilta kuhmuiltakin, vaikka alastomilla sohvilla oli kauhean kiva pomppia, tuulettumasta tulleilla sohvatyynyillä vielä kivempi ja mopatulla lattialla on huisin hauska luistella!

Jo loppui sohvilla pomppiminen! :D 

Se siivousmotivaatio, mitä kaupasta haettiin on tässä:

Lupasin, että saan sen palkinnoksi jos reippaasti siivoan tuplien kanssa :D

Kaupassa meillä oli mukana nää uudet takakonttikärryt. Hankittiin ne juurikin kaupoilla käyntiä varten ja kantapään kautta opin, jotta tarvin kapeat. Kuin tilauksesta, Lekmerille ilmestyi tarjoukseen nämä! Postikuluineen hintaa kertyi 104€, ei paha...

Kuva lainattu netistä

Ja näin luonnossa! :) Etummainen kuomu vex niin on takapenkkiläiselläkin näköyhteys maailmaan. Tintun pupulakit monikkokirppikseltä ;)

Eivät ehkä oo ihan päiväunimatskua, koska tuo etummainen istuin ei mene makuuasentoon, mutta ei tarvikaan. Mulle riittää, että mahdun kulkemaan ja pennut saa köytettyä kiinni ;) Mukana tuli myös kaksi jalkapussia, joten tarkenee ulkoilla vähän tuimemmassakin ilmassa.

Suosittelen kyllä näitä kaikille, jotka aikoo Quattro Duot hankkia. Ovat meinaan paljon edullisemmat, mutta käytössä en ole eroa huomannut. (Meillähän oli hetken myös Qattrot, mutta luulin etten niitä tarvi...) Siis jos tätä mallia nyt enää edes saa...!?

No jokatapauksessa! Nyt vielä hetkeksi peffa irti penkistä ja heittämään pyykit rumpuun pyörimään. Sitten voikin sytyttää kynttilän ja nauttia hetki siivotusta kodista (ja hiljaisuudesta ja rauhasta) :)

Täysi 30, ei kriisiä.

Täytin tässä huomaamattomasti arjen touhujen keskellä 30 vuotta. Itse synttäripäivä meni miehen mummon hautajaisissa, joten kovin iloinen päivä ei luonnollisesti ollut.

Illalla tehtiin kuitenkin kakku kasaritunnelmissa. Kettukarkit ja kaikki :) Vielä myöhemmin illalla kippisteltiin yhdet vaaleanpunaiset shamppanjat (?) Se siitä, ei tullut kriisiä missään vaiheessa.

Mietin, että selittyisikö kriisin puuttumista se, että olen saavuttanut aikataulussa kaikki itselleni asettamat tavoitteet. On talo, lapset, mies, vakityö, koulut käytynä... Elämä on tallaisenaan mukavaa ja voin jopa sanoa eläväni unelmaani! Tässä voi nyt rauhassa nauttia saavutuksista, joiden eteen on tehty työtä!

Toisaalta mietin myös sitä, että mitä tavotteita itselle asettaisi jatkossa. En oikein tiedä...? Tottakai haluan taata jatkossakin tytöille turvallisen ja vakaan lapsuuden. Kiinnittää huomiota omiin elämäntapoihin, ehkä joskus se itse suunniteltu omakotitalo... Mutta nämä nyt on sellaista hienosäätöä kaikki. Kulmakivet on jo paikallaan, juuret laitettu maahan.

Tätä vuotta muuten olen aloitellut 5:2 dieetillä. Tuntuu sopivan minulle! Painonputoamisesta en vielä osaa sanoa, mutta eiköhän se pikkuhiljaa putoa...? Suurin opeteltava juttu on iskostaa omaan mieleen se, että kaikkea ruokaa ei tarvi syödä. Mulla on paha tapa sääliä vanhaksi menevää sapuskaa ja syödä se pois :/ Pitäisi oppia, ettei se hyödytä ketään, vaan ennemminkin pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että kantaa kaupasta vain sen verran kun on tarvetta.

Painonhallinnan lisäksi muodonmuutosta on tulossa enemmänkin, sillä sain synttärilahjaksi sekä kampaajan, että kosmetologin lahjakortit :) Kivaa hemmottelua tiedossa! :)

Paketista löytyi myös kukkia ja koru ;)

Ketuntien kaaosteoria

"Kaaosteorian mukaan todellisuus tulee ymmärtää dynaamiseksi, monimuotoiseksi ja ennustamattomaksi. Systeemin kaoottisuudelle on ominaista, että systeemin lopputulosta ei voida ennustaa systeemin alkutilasta. Olennaista kaaoksessa on säännöllisyyden puuttuminen."

Näin kuvailee Wikipedia kaaosteoriaa. Näin kuvailen minä meidän arkea. Nämä kaksi ipanaa (kolme) ovat kuin tuhoisa luonnonvoima. Pyörähdys ympäri niin jo on kaappien sisällöt lattialla, pyykkikone ja kuivausrumpu sullottu täyteen kissanhiekkaa, sisko tungettu nukenvaunuihin, oma sormi sullottu ruokapöydän alasarjan ruuvinreikään kiinni...

Eilenkin kun tulin kaupasta. Laskin ostoskassin keittiön lattialle (virhe). Menin pesemään käsiä (toinen virhe). Takaisin tullessa keittiössä oli täysi tohina kun pienet apulaiset purkivat ruokia kassista. Vielä on hukassa jokunen rahkapurkki ja mahtaa muutakin (toivottavasti ei kovin pilaantuvaa) löytyä ennalta arvaamattomista paikoista vielä kevään puolellakin.

Uloslähtemisestä puhuminen aiheuttaa sen, että eteisen kaapeista vedetään korit alas, levitetään villasukat, lapaset ym pitkin kaikkea sataa neliötä. Jalkaan vedetään iskän lenkkari ja päähän siskon tonttulakki, joka silmillä kompuroidaan nurin se liian iso lenkkitossu jalassa. Melko sama perhosvaikutus on myös nenänniistoyrityksellä...

Tiskikoneen tyhjennys tapahtuu kahden oravan kiivetessä luukun päälle. Samat oravat auttavat kantamalla lusikoita, kippoja ja kuppeja ties minne. Meillä ei varmasti ole tallessa yhtään rasiaa ja yhteensopivaa kantta.

Anniina onnistui kaatumaan sillä siunaaman sekunnilla suoraan avonaisesta jääkaapin ovesta sisään kun ovi avattiin -> mustelma poskessa. Ansku onnistui myös kaatumaan tiskikoneeseen. Sillä hetkellä kun olin kaatamassa kinkun rasvoja maitopurkkiin -> kinkun rasvat pitkin tiskipöytää ja hämmästynyt tyttö selällään tiskikoneessa.

MIKÄÄN tässä talossa ei ole sekuntia kauempaa omalla paikallaan. MITÄÄN ei löydy sieltä mistä pitäisi. KOSKAAN ei saa tehdä mitään rauhassa.

Kuljin monta päivää Viljonkan pentu saappaassa. Se pienistä pienin muumihahmo.  Muotovaahto kuivui hiuksiin kököksi ennen kuin fööni löytyi. Huomasin kaupassa hautajaismekkoa sovittaessa ettei ole rintsikoita...niin, ei tainnut olla yksiäkään paikallaan vaatekaapissa. Olipa mukava muistaa tämä sovituskopissa kun myyjä seisoi ulkopuolella valmiina arvioimaan mekon sopivuutta. Pipo päässä peittämässä muotovaahtokökköjä ja ilman rintsikoita, pikkuviljonkka saappaassa. Olipa taas mieltäylentävä kokemus. Mutta sopiva mekko löytyi!

Oletteko kuulleet sanonnan : tunkee kuin sika aidanrakoon? Se kuvaa myös tätä kaaosta hyvin. Pikkutytöt ovat aina salamana siellä missä ei pitäisi. Jääkaapin oven välissä kaatamassa maitoja, kissanruokakupissa/hiekkalaatikossa...ja herrantähden muista tarkistaa vessanpönttö ennen renkaan kiinni paukauttamista! Siellä on tasan varmasti jonkun uteliaan pää.

Haaveilen monesti parin neliön aidatusta ja pehmustetusta alueesta, mutta niitäkin pitäisi olla kaksi. Ei näitä tyttöjä voisi samaan leikkikehään jättää. Ei ilman salamannopeita refleksejä omaavaa erotuomaria. Erotuomarin pitäisi myös tuntea kaaosteoria, jotta ennalta arvaamattomia tapahtumia osaisi edes vähän ennakoida ja siten vähentää kaaoksen määrää.

Ei meillä aidat auta. Ei auta suljetut ovet. Ei enää edes se portti. Jouti sekin toimettomana komeroon kun tuplat kävelivät siitä läpi. Ei tässä taida auttaa kuin aika...? Odotan niin sitä maagista kahden vuoden ikää. Silloin lääkäri! lupasi, että järki paukahtaisi päähän.Tästä ajasta pitäisi nauttia, mutta...

Kyllä mä sitä järkeä niiin odotan.