Remonttia ja tuunausta

Äiti kävi ja toi tuliaisina tällasen monivärisen Callunan(?) Ihana! :D

Neean komerosta vedettiin mdf-hyllyt pihalle (se niiden haju :x) ja laitettiin tilalle korisysteemi. Noissa koreissa pysyy toivottavasti vaatteetkin siistimmässä järjestyksessä. 

Maalasin vanhan ronttinkisen sydämen sprayllä ja nyt se erottuu paremmin ulko-ovesta!

Neean huoneen rempasta jäi pohjamaalia. Purkissa luki, että sopii myös kattomaaliksi niin sudin sen lopun sitten tuulikaapin kattopaneeleihin. Enää olisi kaikki muut huoneet maalaamatta...

Tyttöjen leikkejä

Neea on alusta asti ollut niin perusneiti kun olla voi. Nuket ja kotileikit olivat alusta asti suuressa suosiossa kuten myös kauniit vaatteet, pukeutuminen ja meikit. Neean suosikkeja on ollut jo kauan myös keittiössä auttaminen; kokkailu ja jopa tiskaaminen! Muistan kun tyttö oli niin pieni, että istui tiskipöydällä tiskaamassa. Ihan vauva oli vielä ja kyllä harja heilui! Autot, koneet ja tekniikka on ollut koko ajan nou nou. Ei kiinnosta. 

Pienemmät tytöt ovat vähän toista maata. Erityisesti Henna leikkii mielellään autoilla ja katselee isänsä moottoripyörää sekä myös "mopojen" kuvia netistä. Ulkona Hennan huomio kiinnittyy erilaisiin ajoneuvoihin. Erityisesti hälytysajoneuvot ja linja-autot ovat tosi jees. Läheisiä kohtaamisia muistellaan pitkään; palomies heilutti paloautosta ja poliisi sanoi "Heippatirallaa!" Pieniä asioita aikuiselle, mutta tärkeitä pienelle lapselle :)

Siinä missä Neean huvi on käydä leluosastolla kaupassa tai yhdessä kirpparilla, menee Henna mieluummin paikalliseen moottoripyöräliikkeeseen. Siellä kierretään katsomassa "mopoja". Vähän niitä pitää pelätä myös ja hakea vauhtia sylistä, mutta koneet kiehtovat niin paljon, että pelosta huolimatta veri vetää sinne uudestaan ja uudestaan.

Ansku hoitaa mielellään niin nukkea kuin myös leikkii autoleikkejä. Anskusta en ole vielä ihan varma kiinnostaako häntä oikeasti monipuolisesti leikit vai mukautuuko vain siskojensa touhuihin. Useimmiten Ansku ehkä kuitenkin valitsee hoidettavakseen pienen nuken. Nukkea riisutaan, viedään lääkäriin, pakataan turvakaukaloon peiton alle ja laitetaan sänkyyn nukkumaan. Nukke myös lähtee mukaan kun kotoa poistutaan. 

                 

Palikat, legot ja leikkikeittiö/astiat eivät oikeastaan jaksa viihdyttää tyttöjä kuin sotkemisen verran. Sama barbieleikeissä. Nämä lelut levitetään pitkin lattioita ja that's it. Ei niistä leikkiä saada edes ohjatusti. Hennalla tosin oli kausi, jolloin hän tykkäsi kovasti rakentaa Dubloilla, mutta se oli valitettavasti ohimenevää. Nyt kiinnostaisi enemmän Neean Lego Friendsit, mutta sitä sotkua ei jaksa siivota montaakaan kertaa, joten ne legot pysyy jatkossa visusti Neean tallessa :D

Mä oon näitä astialeikkejä ja monia muitakin leikkejä miettinyt, että onkohan lelujen määrä leikkiä heikentävä tekijä. Leikkiastioita ja ruokia on nimittäin PALJON. Paljon niitä on myös annettu muille leikkijöille, mutta edelleen keittiötarvikkeita on Expeditin korillinen! Sama Dubloissa. Myös nukkeja on niin paljon, että niitä on komerossa kaksi isoa muovilaatikollista aina säilössä ja sieltä vaihdellaan ajoittain tuoretta leikittävää.

Vauvanleluja ei oikeastaan enää ole käytössä. Suurimman osan olen myynyt tai antanut pois. Pieni laatikkollinen on jemmassa muistona ja odottamassa lastenlapsia leikkimään ;)) Tätäkin laatikkoa silloin tällöin paremman tekemisen puutteessa kaivetaan esille ja tutkitaan innoissaan.

Melkeen kaikki lelut meillä on Neean vanhoja. Neea oli pitkään koko lähisuvun ainoa lapsi ja leluja tuli lahjaksi ovista ja ikkunoista. Mä oon myynyt, antanut, lainannut, lahjoittanut ja ties miten hävittänyt valtavan määrän leluja. Muuten tähän taloon ei mitään muuta mahtuisikaan! Tuntuu, että edelleen niitä on liikaa, vaikka pikkutytöille ei montaa omaa lelua ole hankittukaan.

Hiljalleen pikkutytöt kuitenkin ovat oppineet haluamaan oman makunsa mukaisia tavaroita ja viimeisimmäksi molemmat hankkivat LENTOKONEET! Koska Kaapolla ja Humpsillakin on. Ja kyllä niillä lentokeilla on myös leikitty!

Meillä leikitään siis paljon ja kaikenlaista. En voi sanoa, että tytöt leikkisivät vielä yhdessä, mutta samanlaisia leikkejä vierekkäin. Niinkuin kehitykseen kuuluukin. Myös mielikuvitus on hienosti leikeissä mukana ja välillä parkkihallista tulee pöytä ja lääkärivälineiden ruiskuista ruuvimeisseleitä, joilla korjataan mikroa :D

                 

Välillä meillä pomppii myös pupuja viiksineen päivineen ja välillä pukeudutaan prinsessoiksi tai tanssitaan balleriinoina musiikin tahtiin. Musiikiksi kelpaa kaikki pimpelipompeli-lelut. Siis esimerkiksi barbien musiikkilurituksen soittava meikkipöytä :D Mieluiten tytöt kuitenkin kaivavat esiin Soivan Laulukirjan kun tanssijalkaa alkaa vipattaa. Se onkin erinomainen joululahjaidea jos joku siellä miettii lapselleen. Laulukirjan äänet on sen verran pehmeitä, että äitikin jaksaa sitä kuunnella ;)

Tottakai myös piirtäminen, tarrojen liimailu, muovailuvahaleikit, värittäminen ja kirjat ja palapelit kuuluu vakiotouhuihin, mutta tässä nyt enemmän leluleikeistä juttua.

Viikonloppuna tapahtunutta

Kerroin varmaan jossain vaiheessa, että mun nenään se Neean huoneen uusi tapetti on haissut uudesta asti oudolta ja sen takia Neeakin oli jonkun aikaa toisessa huoneessa odottelemassa remonttikäryjen laantumista. Vähän se joo laantuikin, mutta ei kokonaan hävinnyt missään vaiheessa. Seinässä siis haisi mun nenään liima! Perjantaina ärsytys tuota tapettia kohtaan saavutti maksiminsa ja revin sen alas. Juu sinne meni alle vuosi sitten tapetoitu seinä.

Rautakaupassa tiesivät valistaa, että haju johtui liisteriliiman ja pohjamaalin yhteensopimattomuudesta.  No uudet maalit ja tapetit pintaan ja jo raikastui huone. Vähän väliä pitää nyt käydä haistelemassa, ettei haju vaan palaa, mutta eipä ainakaan vielä ole niin käynyt :) 

Huone saatiin kasaan sunnuntai-aamuna ja hetki sen jälkeen anoppi hakikin meidät ulos syömään! Voi että miten oli ihanaa mennä valmiiseen pöytään! Varsinkin tällaisen extempore remonttirupeaman jälkeen. Paikaksi oli valittu kahvila, jossa on ihanan kodikas tunnelma hirsiseinineen ja maisema myrskyävälle järvelle oli hieno ja rentouttava.

Pikkutytötkin istuivat rauhassa ja söivät omia annoksiaan hienosti. Molemmat nauttivat silminnähden uudesta ympäristöstä ja jopa isot haarukat ja oikeat lasit olivat heidän mielestään ihmeellisen ihania :) Ehkä on aika siirtyä kotonakin pois muovikupeista ;) Kun ruoka oli syöty, Ansku ilmoitti, että nyt on jälkkärin vuoro. Neea koitti puijata, että ei täältä saa jälkkäriä. Ansku vilkaisi pakastinta, jonka kyljessä seisoi pingviini, laittoi kulmansa kurttuun ja tokaisi siskolleen " Ei saa Neea puhua typeriä" :D Voi olihan ne jäätelöt sitten hankittava :)

Illalla vielä lähdettiin ystäväni, Anskun kummitädin kanssa katsomaan Kätilö-elokuvaa. Mulla ei ollut elokuvasta minkäänlaisia ennakko-odotuksia. En ollut lukenut kirjaa enkä tutustunut juoneen etukäteen. Tiesin ainoastaan Krista Kososen olevan siinä mukana ja olin nähnyt kuvan, että roolia varten oli joutunut nyrhimään pitkät hiuksensa lyhyiksi. Ha, hyvät lähtökohdat!

Elokuva ei ehkä olisi ollut mun ensimmäinen valinta, mutta olipa hauska viettää ilta pois kotoa ja antaa muiden hoidella iltatouhut! Elokuvakin herätti kyllä ajatuksia ja paljasti, että mun historian tietämys on surullisen heikko :( Ehkä on syytä jossain vaiheessa kerrata vähän Lapinsodan ( ja muutenkin Suomen historian) tapahtumia ja mikä johtui mistäkin...

Mutta sellainen viikonloppu! Uudella seinällä ja rentoutuneella mielellä oli kiva aloittaa uusi viikko. Tosin maanantaina teki vähän tiukkaa herääminen, sillä elokuvan sota pyrki tulemaan uniin ja nukuin vielä vähän tavallistakin levottomammin :D

P.S. Mä oon siis remontoinut ja käynyt ravintolassa kaksosten kanssa. Kyllä tässä taas pikkuhiljaa pystyy näköjään tehdä normaaleja asioita :) Reilu kaksi vuotta siihen menikin.

Sweet Home

Te tiiätte, että tykkään kirppareista. Tähän asti kirppariostokset on menneet ihan hyvin lukuunottamatta yhtä Bumboa, minkä ostin vieläpä livekirpparilta. Kotona totesin sen haisevan niin vahvasti homeelta, että kiikutin samantien ostopaikkaan takaisin.

Aika hyvin nenä kuitenkin bongaa kirppareilla hometaloista peräisin olevat tavarat ja saan ne kierrettyä, mutta joskus sattuu huteja kuten nyt. Pussillinen lastenvaatteita, jotka vieläpä itse valikoin tuntematta sen kummempia hajuja. Ennen kun kotona... 

Siitä haisusta ei vaan voi erehtyä. En tiedä miten se haju onnistui huijaamaan mun nenää ostotilanteessa, mutta kuulema home on juuri sellaista. Hometalojen asukkaat eivät haista kotona mitään, mutta kylässä ollessa omissa vaatteissa tuntuukin homeen haju. Outoa!

Hajuun siis tottuu. Mutta miten alunperin taloa ostettaessa ei ole havainnut homeen olemassaoloa? Tokihan on hajuttomia homelajeja ja pieninä määrinä varmasti vaikea aistein havainnoida, mutta puhun siis tästä kaiken peittävästä maakellarimaisesta "mummolahajusta", mikä joskus tulvii kassajonoissa tai jopa lenkkipolulla ohi viilettävistä nenään. Miten sitä ei havaitse? 

No takaisin aiheeseen. Ostin siis pussillisen homevaatteita ja ahdistuin niistä (henkisesti) sen verran, että kirpparitouhu ei ole enää tuntunut järkevältä. Niin paljon kun sitä rakastinkin, niin nyt on tunne kun kaikki olisi kirpparilla vaan likaista ja homeista ja huonolla tuurilla vielä tulisi täitä tai luteita kaupanpäälle. Eli taitaa meidän vaateostot pienentyä aika tavalla tästä eteenpäin. Onneksi ehdin kuitenkin talvikamppeet hamstrata tytöille, olisi muuten tullut kallis tikki ;)

Onko muille sattunut huonoja kirpputorikokemuksia? 

(Ps. Miksi kukaan haluaa tuota Home-tekstiä viljellä ympäriinsä pitkin kotia?)

Nielurisaleikkaus

Viime keskiviikkona Neealla oli suunnitellusti nielurisaleikkaus. Sairaalaan menimme aamulla yhdeksäksi ja pois päästiin jo kolmen jälkeen. Itse leikkaus kesti vain 8 minuuttia! Ei siis toimenpiteenä iso, mutta toipuminen on kyllä ollut kivuliasta ja vielä on pahin edessä, peitteiden irtoaminen.

Aamulla päiväkirurgian odotushuoneessa. Jännittää vähän :)

Jääpaloja ja mehujäitä on kulunut. Kuten myös särkylääkkeitä. Silti kurkkuun ja korviin sattuu ajoittain vähän liikaa. Varsinkin aamut ennen ensimmäistä särkylääkeannosta ja kurkun kostuttamista ovat kurjia.

Ohi on! Heräämössä ja mehujääkin maistuu jo.

Kaiken kaikkiaan Neea on kyllä pärjännyt tosi hyvin! Kipeällä kurkulla hän on urhoollisesti yrittänyt saada syötyä, jotta olo ei mene heikommaksi. Ja itse operaatioon meno oli mulle kovempi pala, Neea ei huolinut edes esilääkettä vaan käveli leikkauspöydälle päättäväisesti itse.

Kaikki kolme innostuivat syömään pinaattikeittoa. Olikin ensimmäinen kerta ikinä kun Hennankin oikeaa ruokaa sisältävä ruokalautanen tyhjeni.

Paljon mieluummin olisin itse ollut leikattavana ja kärsinyt nämä toipumiskivut. Onneksi tämä kaksiviikkoisen kestävä toipumisaika on kuitenkin verrattain lyhyt. Koulusta ollaan siis pois pari viikkoa ja se aika pitää malttaa olla rauhassa ja syödä sosemaista ja viileää ruokaa. Nämä varotoimenpiteet on verenvuotoriskin takia. Se onkin mun mielestä pelottavin komplikaatio, mikä tässä voi tulla ja  olen ollut kohta viikon varpaisillani asian suhteen.

Hermoheikko äiti on nukkunut patjalla valvomassa toipilasta. 

Pikkutytöt ovat olleet kovin huolissaan Neeasta ja ymmärtäväisiä sille seikalle, että heille ei anneta mehujäätä aina Neean sitä saadessa. Tytöt tietävät, että mehujää auttaa Neean kurkkukipuun. Ollaan myös puhuttu siitä, että jos Neea ei malta olla rauhassa voi tulla ambulanssikeikka sairaalaan. Yhtenä iltana leikkipuistoon kuuluikin ambulanssin pillien ujellus ja molemmille pikkutytöille tuli kiire kotiin katsomaan veikö se ambulanssi nyt Neeaa. Voi toisia kun murehtivat. Ymmärrystä on paljon enemmän kun arvaisikaan.

Me täällä jatketaan vielä viikon verran  toipumista ja jääpalojen pakastamista. Toivottavasti sitten taas kaikki kunnossa!

Ajatuksia arjesta

Mä oon aina tykänny syksystä. Kesän loppuminen on toki haikeaa ja seuraavaan kesään tuntuu olevan valovuosi, mutta toisaalta on ihanaa taas saada koulujen ja työn avulla elämään ryhtiä. Mulle ei oikeen sovi lomailu ja ilman aikatauluja olo pitempiaikaisesti. Homma lähtee leviämään käsistä ja lopulta syödään ja nukutaan miten sattuu... No mutta nyt taas raiteilla onneksi.

Ei muuta kun aloittamaan toista kouluvuotta!

Neea siirtyi nyt tokaluokalle keskustan kouluun. Meiltä menee sinne kävellen 20 minuuttia ja ollaan tyttöjen kanssa nautiskeltu lämpimistä päivistä ja haettu Neeaa kävellen. Ensimmäisenä koulupäivänä pikkutytöt nukahtivat rattaisiin ja nautiskeltiin Neean kanssa mehujäät kotimatkalla koulun aloituksen kunniaksi! Koulussa Neea on viihtynyt ja kaverit on kivoja :) Ei voisi enää reippaampi tokaluokkalainen meillä olla! 

Neean koulureitin varrelta. Paikallista "vanhaa kaupunkia" :D

Koulun viereen valmistuu syksyn kuluessa uusi päiväkoti, jonne meidänkin tytöille on haettu paikkoja. Työt alkaa mulla taas tammikuussa, joten sittenhän se arki rysähtää kunnolla niskaan!

En kyllä ymmärrä, miten voin töihin palata! Pää tuntuu olevan yhtä höttöä ja työasiat ovat painuneet niin syvälle muistin sopukoihin, että niitä ei sieltä helposti tulla kiskomaan esille...huh huh...

Mulla on ollut outo pelko myös siitä, että nää meidän koheltajat loukkaa itsensä päiväkodissa kun mun mielestä kukaan vieras ei vaan voi osata niitä vahtia samoin kun minä. Ja kun nää ei osaa yhtään suojella itseään miltään vaaralta vaan tipahtelevat ja kaatuilevat ihan holtittomasti. Myös se taaksepäin kaatumisen suojarefleksi jäi puutteelliseksi jostain syystä ja pää kolisee aina kun kaatuu.

No, täytyy vaan luottaa hoitajien ammattitaitoon ja puhua vielä tästä kun tietää mihin ryhmään menevät ja ketä hoitajia siinä tulee olemaan. Ja onhan tässä nyt muutamia kuukausia vielä aikaa kasvaa ja kehittyä. 

Muuten tytöt ovat mun mielestä tosi fiksuja ja hoksaavaisia. He muistavat paljon asioita, osaavat yhdistellä kuulemiaan juttuja, pukevat vaatteita ja kenkiä (ja riisuvat!), eivät käytä enää päivisin vaippaa ja yövaippakin on lähes aina kuiva, osaavat purra purkkaa :D, leikkivät ohjatusti erilaisia roolileikkejä kuten kauppaa, kirjastoa, lääkäriä, ravintolaa. Haluavat ehdottomasti lykätä kaupassa pikkukärryjä ja tottelevat melko hyvin ohjeita kärryjä lykätessään.

Yhdessä tekemässä kirjastoa pikku-flyygelin päälle. "Ai eikö tähän saa näitä laittaa?" :D

Myös empatiaa löytyy molemmista pikkutypyistä. He ovat toisistaan ja Neeasta huolissaan jos on jokin hätä. Osaavat luovuttaa vuoron tai tavaran toiselle jos huomaavat, että toisella on paha mieli. (Toinen itkee toisen kädessä olevaa kirjaa esim.) Ja lohduttavat huolehtivaisesti vahingon sattuessa. Aamulla huomattiin Hennan varpaan kynsivallin tulehtuneen ja jouduttiin varata lääkäriin aika asian tiimoilta. Ansku kyykistyi siskon viereen, paijasi kättä ja lohdutti "Ei haittaa, kyllä se palantuu. Minä piän kälestä kiinni" Mulla on välillä ihan tippa linssissä kun huomaan, miten ajattelevaisia voi pienet ihmiset olla.

Henna on kaksikosta hiljaisempi ja pohtivaisempi osapuoli. Huomaan, että Henna käsittelee paljon asioita mielessään ja saattaa ottaa puheeksi pitkänkin ajan jälkeen. Pottafilosofointi on tällä hetkellä kauhean mielenkiintoista kuunneltavaa. Potalla istutaan yleensä yksi tyttö kerrallaan, joten siinä Henna saa rauhassa jutella. Yleensä Ansku on vastaamassa molempien puolesta ja on muutenkin kovempi puhumaan (ja kitisemään). Meillä on ollut Hennan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja ja lopuksi Henna aina jää nyökyttelemään ymmärtäväisesti :D Henna myös keksii hienosti ratkaisuja asioihin. Esim jos sanon, että sataa niin Henna huomaa, että pitää ottaa sateenvarjo! 

Henna teki ja koristeli hienon kakun!

Menneen viikon perjantaina meillä sattui kauhea katastrofi. Haettiin Neea koulusta kävellen. Tarkoitus oli viettää hieman aikaa läheisessä kaupassa (täydentäen superalepäiviltä pesuainevarastot) ja kävellä sitten hammaslääkäriin, jonne Neealla oli aika. Oltiin vähän aikaisessa, joten kauppareissunkin jälkeen käveltiin pitempää reittiä hammaslääkärille. Perille päästyämme Ansku huomasi, että hänen rakas unipupunsa on KADONNUT! Pahin tilanne ikinä, tiedätte varmaan.

Neean aika olisi tuota pikaa, mutta pupua nyt oli vaan pakko lähteä etsimään. Neea jäi urheana yksin odottelemaan aikaansa ja me ravattiin pikkutyttöjen kanssa omia jälkiämme pitkin pitkin kylää. Kirjaimellisesti sydän kurkussa. Näin jo mielessäni lohduttoman illan ilman unipupua. Tytöt olivat luottavaisia "Kyllä se löytyy, kyllä se löytyy". 

Ja löytyihän se! Viimeisestä paikasta mistä etsittiin, eli kaupasta. Joku oli löytänyt pupun, vienyt sen myyjälle ja hän oli toimittanut pupun löytötavaroihin. Jälleennäkemisen riemu oli mahtava!! :D Pupu matkassa ravattiin taas porottavassa auringossa hurjaa vauhtia takaisin hammaslääkäriin ja ehdittiin vielä Neean tueksi. Hikimärkänä ja pää punaisena, mutta kuitenkin.

Maitohammasta köyhempi Neea. Hammaslääkäriltä saadut purkkapaketit ja pupu onnellisesti piilossa selän takana.

Sellaisia ajatuksia mulla tämän hetken arjesta. Ihan kivaa ja kiireistä on!

Hennan piianpeili, kummitätin bongaama löytö ♡

Terassia pukkaa!

Mies käytti kesälomansa tänä vuonna terassin tekoon ja kyllä kannatti! On ihanaa, kun talo tuntuu jatkuvan vielä yhden huoneen verran kodinhoitohuoneen jatkona. Tuossa ovella oli ennen vain betoniporras ja sekin kiireellä tehdyn oloinen ja vaarallinen erityisesti pikkutyttöjen kannalta. Nyt voi hyvillä mielin päästää tytöt itsekseen ovesta pihalle :)

Ja kyllä me ollaan tuosta kuljettukin! Liikennöinti on siirtynyt lähes kokonaan kodinhoitohuoneeseen ja eteinen on nykyään vain tuplarattaiden säilytyspaikka. 

                

Terassilla meillä on grilli ja tuollanen pieni pöytähässäkkä (fb-kirppis). Isompi ruokailuryhmä on sitten heti portaiden alapäässä, mutta siinä on ollut lähinnä mun salaatit kasvamassa. Ei olla taidettu syödä kun kerran pihalla tänä kesänä! 

Krysanteemit saapuivat kauppoihin parahiksi terassin valmistuttua ja hamstrasin heti pari kappaletta koristamaan portaita. Alekorista mukaan tarttui myös pienempi krysanteemi, joka oli tarkoitus laittaa kannon nokkaan pihatien liittymään. Kannon oli kuitenkin vallannut muurahaiset, joten pienempikin kukka päätyi lopulta terassin pöydälle.

                                

Mä olen niin odottanut omaa terassia ja sen sisustamista. Että on paikka näille kukille ja syksyllä lyhdyille, talvella tunnelmavaloille ja ja ja...! Meillä ei ole ollut terassia vielä yhdessäkään asunnossa ennen tätä. Tässäkin talossa etuovella on vaan pieni kuisti ja takaovella ne samaiset betoniportaat... Takaterassi taitaakin olla ensi kesän projekti ;)