Operaatio kaapit kuntoon: Eteinen!

Tykkään järjestyksestä. Tykkään siitä, että tavaroilla on paikkansa, tykkään, että kaapeissa ei loju turhuuksia. Tykkään tyhjästä tilasta. Puhtaan valkoisesta. Feng Shuista. Että energiat virtaa valtoimenaan...

Ja mitä meillä on? Epäjärjestystä, kaaosta, turhuuksia, sotkua. Kaapit ja nurkat täynnä turhaa roinaa! Tavaraa pursuaa silmille ja hyökkää kohti. Mistä ihmeestä tätä tavaraa oikeen tulee!?

Entisessä elämässä (lue: ennen kahta vauvaa) meillä oli siistiä. Vieraat tohti päästää ovesta sisään häpeilemättä milloin vain. Kaapin kun kaapin pystyi aukaista ilman huokailuja. Ruuanlaiton pystyi aloittaa tuosta noin vain ilman etukäteisraivausta. Pyykkikori oli tyhjä.

No ennen oli ennen ja nyt on nyt. Sotku saa ahdistumaan. Uni ei tule kun ulkovaatekaappi on sekaisin. Tekisi mieli lähteä siivoamaan keskellä yötä. Maltan aamuun. Kaapissa on  viiden ihmisen ulkovaatteet. Iloisesti sekaisin sekä talvi- että välikausikamppeet. Kenkiä, kypäriä, hanskoja, sadevaatteet... Henkarikaappi notkuu ylikuormitettuna.

Vaikka mä just poistin näistä kaapeista säkkikaupalla tavaraa! Ne on korvaantunu uudella romulla. Pipot ja lapaset on lisääntyneet keskenään kuin pupujussit!

Kamat alas kaapista. Pieni toive pitkistä päikkäreistä ja rulla jätesäkkejä. Tunteet syrjään ja tsadaa! Taas on vähän tilaa ja ideaalitilanteessa pienet haalarit päätyy lämmittämään Karjalaan jonkun vauvan talvea.

Odottavat noutajaa Karjalaan.

Hetkellisesti siisti kaappi!

Nyt kaapista ehkä löytääkin jotain. Energiavirta on vähän parempi ja ensi yön unet pilaa joku muu kuin eteisen kaappi. Eihän tämä tosiaan mikään pysyvä tilanne ole, edellisestäkään raivauksesta ei ollut kulunut kuin tovi. Mutta onpahan ainakin säkillinen kamaa vähemmän ja uusi kenkäkori helpottamassa järjestyksen ylläpitoa! Tuon kenkäkorin ystäväiseni uitti Seinäjoen Hong Kongista, toimii!!

Seuraavaksi käsittelyyn pääsee TAAS liinavaatekaappi. Alkukesästä sen tyhjäsin ja Rauno sai lakanan poikineen. Nyt verhot ja lakanat pursuaa taas pihalle, vaikka en muista kumpiakaan hankkineeni lisää...? Kuka meille tuo tavaraa? Kuka tunnustaa?

No ei vaan. Oma vikahan se on. Mulle järjestelmällisyys ei tule luonnostaan. Tarviin aikaa järjestellä. Tarviin kaksi, tai edes yhden käden laittaa tavarat paikalleen. Nyt molemmissa käsissä roikkuu lapsi tai vähintään pitää juosta nostamaan toista pois sohvalta ja kiirehtiä kaivaman kaukosäätimen patterit toisen suusta. Ne lakanat, joita olin viemässä kaappiin tulee viskattua kiireessä sinnepäin...

Illalla kun rauha laskeutuu pestään pyykkejä, maksetaan laskut, laitetaan tiskit, pestään keittiön lattia ja kannetaan hiekat tuulikaapista takaisin hiekkikselle...nää juoksevat pakolliset jutut siis. Kun nää on tehty, vetää sohva puoleensa enemmän kun kirpparikuorman kokoaminen.

Haittako se. Haittaa. Järjestys tuntuu tärkeältä. Kotona ollessa piiri pyörii aika lailla neljän seinä sisällä, tuhannen neliön tontilla. Asioiden mittasuhteet on hukassa. Silloin tuntuu hyvältä, että lapaset on suorassa rivissä kaapissa. Siivosin kaapin ja kirjoitin siitä jutun. Jestas...

Mikä 1-v kuvaus!

Minulla oli kaunis ajatus hankkia muistoksi ja mummoille jaettavaksi pikkutytöistä otokset näin kun kunnioitettava yhden vuoden ikä on saavutettu. ( 2kk sitten mutta anyway.)

Ensimmäinen yritys paikallisessa valokuvausliikkeessä oli täyskatastrofi. Kaulassa roikkui kaksi huutavaa lasta, ulkona pauhasi kesän kovin ukkonen, kuvaaja pelkäsi ukkosta eikä näppinyt otoksia toivotulla tavalla. Lopulta kuului iso jyrähdys ja tietokoneen näyttö pimeni ikuisiksi ajoiksi... Tässä kohtaa nappasin prinsessamekkoiset tyttäret kainaloon ja painelin kotiin.

Seuraavaa siirtoa mietin vähän tarkemmin ja kyselin vinkkejä paikallisilta monikkoäitikollegoilta. Kävikin ilmi, että yhdellä näistä äideistä on iso kamera (tälle on varmaan joku hieno nimi, järkkäri...) ja taitoa ja halua ottaa haaste vastaan! Mikäs sen sopivampaa! Treffit meille ja lapset nätisti istumaan vierekkäin nyt sujuvasti tutussa ympäristössä!

No ei aivan. Kahta liikkuvaa, omapäistä (tai olen kuullut näistä myös termin oma-aloitteista) nuorta neitiä ei niin vain istuteta, eikä muuten seisotetakaan aloilleen. Vielä kun pitää vähän pelätä kuvaajaa sekä kameraa niin tsadaa, meillä on taas kirkuvat lapsoset äireen kaulassa!

Kuvaustilanteesta ei ymmärrettävästi ja onneksi ole kuvia. Mutta kuvitelkaa 30 asteen helle "tuntuu kuin 100 astetta", huutavat lapset, härväävä isosisko, nukkea heiluttava mummo, tyttöjen palauttamista kameran eteen 100+1 kertaa, saippuakuplia, hiekkaa, käpyjä, hikeä ja kyyneliä niin se on siinä!

Onneksi kuvaajan pokka piti, kuvat saatiin otettua ja hyvät niistä tuli! Ei oltais kyllä studiossa saatu mitään aikaiseksi vaikka oltais käyty 10 kertaa! Suosittelen kaikille kotikuvausta, pesee perinteisen mennen tullen ja palatessa.

Ekaluokkalainen!

Aikakäsite on kummallinen juttu. Neea oli justiin vasta vauva ja nyt jo ekaluokkalainen. Justiin oli myös eskarin alku ja siitäkin on jo vuosi! Ollaan me kuitenki jotain ehditty tässä välissä, vaikka aika tuntuu lentäneen siivillä. Me ollaan kasvatettu reipas ja omatoiminen tyttö, jonka koulu-ura toivottavasti on mukava ja täynnä hauskoja päiviä oppimisen ja ystävien parissa.

Luokat 1-6 Neea käy meidän toiveesta sivukylän koulussa, vaikka ei siihen koulupiirin mukaan kuulukaan. Ei vaan voitu ottaa sitä riskiä, että huono (homeinen) sisäilma sairastuttaisi lapsen. Ja Neean koulu sattuu vielä olemaan työmatkani varrella niin mikäs siinä! Nyt tosin vielä vielä kuljetaan pikkutyttöjen kanssa vienti- ja hakureissut.

Kuljetuksissa, ja toki muutoinkin, tilannetta helpottaa se, että Neean parhaan kaverin vanhemmat päätyivät myös valitsemaan saman koulun. Jee kivaa mennä yhdessä kouluun!

Koulun alkuun valmistauduttiin (tai lähinnä minä valmistauduin, Neeaa ei tuntunut koko koulun alku vaivaavan) hankkimalla uusia vaatteita (himoshoppaillen kesän alennusmyynneissä) ja valitsemalla koulureppu ja penaali. Ainoa asia, mitä tyttö vaati koulua varten oli kynsien laittaminen nätiksi :) Ja mehän laitettiin!

Edellisiltana ennen koulun alkua vaihdettiin ystävän kanssa muutamat puhelut ja aamulla innosta puhkuen kouluun! Äitiä jännitti enemmän kuin lasta... Koulun pihalla heipat ja "äiti mee kotiin!". Koulupäivän päätteeksi kotiin sai hakea iloisen tytön. Toivottavasti jatkokin sujuu yhtä hyvin!

Prinsessalihapullia

Ruokailut aiheuttaa meillä tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia (Ihan konkreettisesti! Huomasin valokuvasta, että mulla on harmaita hiuksia! Ja optikko sanoi kun miinukset oli vähentyneet, että kuuluu tähän ikään! :0 ) Ikäkriisistä nyt takaisin asiaan! Pikkutytöt on siis melko huonoja syömään ja ruokavalio on luvattoman kaponen. Tytöt söisi vain kaurapuuroa, jos itse saisivat päättää.

Meillä ollaan myös allergisia tai yliherkkiä. Miten nyt asian haluaa ottaa. Peruna, tomaatti, paprika, munakoiso ja maito aiheuttaa oireita. Peruna laittoi sekaisin melkeen koko kevään ja elämä pyöri viikkoja ripaskan ympärillä ennenkun Jussi sai tilanteen haltuun.
Silloin ruokavaliosta purettiin pois kaikki muu paitsi riisi, broileri, bataatti ja luvattoman kallis maito.

Tuota satoa ollaan nyt korjattu ja yritetty nihkein tuloksin palauttaa ruoka-aineiden skaalaa laajemmaksi. Mutta kun ei uppoa muu kuin tuttu ja turvallinen! Ollaan sitten annettu niitä kun painokin laahaa jossain käyrien alaosastossa.

Myös ruoan koostumus on ongelma. Tytöt söisivät mieluiten vain sileää ruokaa. Omin sormin kyllä menee näkkileivästä lähtien, mutta sormiruokailulla pelkästään ei nämä lapset pärjää. Kokeilevassa keittiössä olen yrittänyt ja yrittänyt valmistaa mieluisia ruokia, kuten tänään minilihapullia. Toinen maistoi, sanoi nami ja sylki palasen lattialle. Toinen liimasi omaan lihapullaansa prinsessatarran ja taputti itselleen hyvästä suorituksesta.

Lihapullat valmistusvaiheessa:

Maitona näillä 1v2kk ikäisillä on korvike. Sokerina pohjalla, kummallakin on oma korvikkeensa. Poikkesin rutiinista ja kokeilin josko kestäisivät normimaitoa, monestihan näistä yliherkkyyksiatä "kasvetaan ulos". No toinen ei ainakaan ollut vielä kasvanut. Tuloksena oli selkä kaarella huutava, oksentava tyttö jonka mahaa nyt rauhoitellaan ties montako viikkoa. Edessä taas lääkärireissu, voisin vaikka tirvasta itteäni turpaan tästä hyvästä.

Seuraava vaihe olisi sitten kauramaito, mutta ravitsemuksellisesti se on kuin vettä ja kalkkitabletti. Mieluummin sekottelen noita jauheita toistaiseksi muun syömisen ollessa vähän niin ja näin.

Sitkeästi nyt opetellaan niin eiköhän me joskus päästä tuosta bataattimössöstä Ja vauvanmaidosta. On Neeakin oppinut syömään vaikka muistelisin alun olleen hänenkin kanssaan haastava. Ei tokikaan mitään näihin verrattuna, allergiat puuttuivat onneksi.

Kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet ÄRSYTTÄÄ. Terkkarin koulutus antaa kuitenkin jonkin verran tietoa siitä miten nää tilanteet pitäisi hoitaa. Mutta kun ei se vaan aina ole niin yksinkertaista. Lapsi ei aina syö kun on nälkä, allergiat ei aina näy testeissä. Ohjeiden sijaan olisi ihana kuulla "Meillä on ollut ihan samanlaista ja siitä selvittiin!"

Note to myself: Tällaista meillä on!

Pieni kyylä sisälläni tykkää lukea blogeja, joissa esitellään sisustusjuttuja ja muuten vain kotia. On kiva saada ideoita omaan kotiin ja ihan vaan nähdä millaista muualla on!

Siksi ajattelin pikkuhiljaa laittaa juttuja meiltä kotoa. Voi myös olla mukava palata näihin kuviin myöhemmin: ahaa, tuollaista meillä on ollut!

Asutaan omakotitalossa. Pienessä sellaisessa.Pieneltä tämä alkoi tuntua vasta kun perheeseen saapui kaksi jäsentä lisää, siihen asti tilaa oli ruhtinaallisesti. Miettikää nyt! Yhtäkkiä pitää mahduttaa kaksi sänkyä lisää, kaksi syöttötuolia, kaksi sitteriä, kaksi kävelytuolia, tuplavaunut (kahdet, parhaimmillaan kolmet), kaksi kaukaloa, leikkimatto, lelukoreja siellä sun täällä, kahden lisäihmisen vaatteet, ulkovaatteet, kengät...!!

Neean huone on niin pieni ettei sinne mahdu kun jatkettava sänky. Toiseksi suurimpaan makkariin ei mahdu parisänky. Tuulikaappi muistuttaa kooltaan muropakettia. Vaatesäilytykseen on liian vähän tilaa...

Mutta mä oon ihan tyytyväinen! Tällä hetkellä tää on just hyvä. Rempataan pikkuhiljaa, tehdään muutoksia, vähennetään turhaa tavaraa. Seuraava remonttikohde onkin Neean huone ja siitä varmasti kirjoitan jutun!

Alkuvuodesta tilanne oli toinen. Ei oltu tähän tyytyväisiä! Meinattiin myydä talo. Täällä kävi jo välittäjä ja mieleinen talopaketti oli valittuna. Sitten Himangan viisaat miehet laittoivat kapuloita rattaisiin ja sulkivat erään tehtaan, mistä tähän saakka oli elanto meille virrannut. Bye bye talohaaveet! Tervetuloa todellisuus.

No ei siinä mitään, ei käynyt kuinkaan. Ei ehditty velkaantua korvia myöten. Huh, yöunet säilyi.Suunnitelmat vaan jäihin ja opetellaan olemaan tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin.

Eikä näissä olosuhteissa oikeasti miťään valittamista ole. Mun mielestä meillä on kodikasta ja viihtyisää. Tavaraa voi aina vähentää ja uusia ratkaisuja miettiä ongelmakohtiin!

Sisäkuvia laitan ehkä joskus...? Huone kerrallaan läpikäyden ongelmakohdat :)

Aamulla luonto on levännyt...

...toisin kun minä.

Aamuisin ulkona on ehdottomasti päivän kaunein hetki. Kaikki on niin raikasta ja aurinko paistaa sopivassa kulmassa. Kaste kimaltaa ruohikossa. Linnut laulaa ja satunnaisia koiranulkoiluttajia lukuunottamatta tiet on autioita.

Tänään lähdettiin päiväunilenkille kahdeksalta. Henna ilmoitti varsin tomerasti tämän olevan sopiva aika, olihan hän herännyt jo ennen kuutta harjoittelemaan kävelyä. Kävelyä meillä harjoitellaan tosi ahkerasti, kaikki hereilläoloajat oikeastaan.

Tykkään kävellä näitä pikkupolkuja. Bumbleridelle nää ei ole este eikä edes hidaste. Pointsit siitä bumbleille!

Tämä polku on ihan meidän talon lähellä. Se on ollut iso pelastus nyt helteillä! Tää on ainut paikka mihin ei paista aurinko varmaan ikinä! On tätä nyt kaksi kesää kulutettu ahkerasti kun pikkutytöt nukkuu päikkärinsä ainoastaan liikkuvissa vaunuissa.

Kotitie!

Lopuksi aamukahvit ulkosalla! :)

Siinähän ne kaksi menee kuin yksikin.

Joo ei mene. Kaksi niitä on vaikka ne on yhtä vanhoja.

Kahdesta vauvasta kuultiin aika aikaisessa vaiheessa. Eikä ollut iloinen uutinen, täytyy myöntää. En edes ajatellut moneen kuukauteen, että meille tulisi kaksi vauvaa. Mielessä pyöri vaan pelko riskiraskaudesta ja kaikesta mitä voisi mennä pieleen, ammatin varjopuolia varmaan.

Iloksi tuplauutinen muuttui vasta sitten, kun kaksi vauvaa todellakin oli käsinkosketeltavissa ja silmin nähtävissä. Kuulin kun kaksi vauvaa parkaisi. Sain ne molemmat syliin ja hoidettavaksi.

Siitä asti on tuntunut, että kaksi näitä pitää olla, ehdottomasti!

Ja meillä on kaksi vauvaa tai pikkutytöt tai ihan vaan Hensku ja Ansku. Meillä ei ole kaksosia, inhoan koko sanaa, kauheaa kahden ihmisen tunkemista samaan muottiin. Ei näitä saa samaan muottiin millään!

Henna, keskimmäinen tytöistä, tykkää kovasti moottoripyöristä. Osaa päristä kaikkien moottoriajoneuvojen mukana, haukkua kuin koira ja heittää palloa tosi hyvin. Henna on rämäpää! Hän kävelee jo melkein tosi hyvin. Nukkumaan mentäessä pitää olla mukana Pentikin pikkupupu, jonka korvaa hierotaan omaan nenään.

Ansku on pikkusisko! Hän tykkää halia kaikkia pehmoleluja ja hoitaa nukkeja. Ansku myös jaksaa keskittyä pitkään kirjan kuviin. Kävely onnistu myös melko hyvin. Nukkumatti tulee kun laittaa pupurätin silmille. Myös Ansku osaa heittää palloa ja haukkua kuin koira ja määkiä kuin lammas!

Molemmat vauvat tykkäävät lykätä taaperokärryä, leikkiä hiekkalaatikolla ja keinua. Isosisko Neea on suursuosikki molempien mielestä!

Tuplavauvat tuo kivasti mukanaan sirkusapinaolon liikuttaessa ihmisten ilmoilla:
"Onko ne kaksoset?" kysyy vieras täti-ihminen sadannen kerran ja kurkkaa tuplavaunuihin tai vilkuilee kahta vauvaa joita lykkään tuplaostoskärryissä. Mitä nää valopäät oikeen haluaa, että niille vastataan? "Ei kun nää on 1- ja 10-vuotiaat" vai "Ei kun mä vaan otin tän toisenkin vauvan sairaalasta mukaani" tai" Ei oo kaksosia kun mä vaan tykkään haasteista ja siks lykkään näitä hervottomia vankkureita".

Yllättävän paljon kaksi samanikäistä kerää katseita, vaikka eihän se edes ole harvinaista niinkuin kolmoset. Niitä saattaisin itekkin vilkaista uudemman kerran ;)

Arjessa kaksi vauvaa tarkoittaa sitä, että kaikki tehdään kahdesti ja kädet loppuu kesken. Kaikkea pitää olla kaksi. Tila ja rahat loppuu kesken. Musta on kuoriutunut oikeen himokirppistelijä tuplien myötä, sillä säästää pitkän pennin ja se on kivaa. Mahtava tunne kun löydät etsimäsi kumpparit kokoa 20 eurolla uudenveroisina vrt. maksat niistä 30€ ja tietysti kertaa kaksi tai kolme.

Arjessa kaksi vauvaa tarkoittaa kliseisesti myös kaksinverroin iloa ja nauruja. Kaksi vauvaa antaa etuoikeuden seurata aivan erityistä sisarussuhdetta. Tulevaisuudessa tytöistä on myös leikkiseuraa toisilleen! Varmaan kivaa kun kotona on aina kaveri!

Tänään Nasu auttoi syömispuuhissa syöttäen Hennalle jäätelöä (ja vähän myös hiekkaa hiekkalaatikolla).