perjantai 8. elokuuta 2014

Prinsessalihapullia

Ruokailut aiheuttaa meillä tällä hetkellä eniten harmaita hiuksia (Ihan konkreettisesti! Huomasin valokuvasta, että mulla on harmaita hiuksia! Ja optikko sanoi kun miinukset oli vähentyneet, että kuuluu tähän ikään! :0 ) Ikäkriisistä nyt takaisin asiaan! Pikkutytöt on siis melko huonoja syömään ja ruokavalio on luvattoman kaponen. Tytöt söisi vain kaurapuuroa, jos itse saisivat päättää.

Meillä ollaan myös allergisia tai yliherkkiä. Miten nyt asian haluaa ottaa. Peruna, tomaatti, paprika, munakoiso ja maito aiheuttaa oireita. Peruna laittoi sekaisin melkeen koko kevään ja elämä pyöri viikkoja ripaskan ympärillä ennenkun Jussi sai tilanteen haltuun.
Silloin ruokavaliosta purettiin pois kaikki muu paitsi riisi, broileri, bataatti ja luvattoman kallis maito.

Tuota satoa ollaan nyt korjattu ja yritetty nihkein tuloksin palauttaa ruoka-aineiden skaalaa laajemmaksi. Mutta kun ei uppoa muu kuin tuttu ja turvallinen! Ollaan sitten annettu niitä kun painokin laahaa jossain käyrien alaosastossa.

Myös ruoan koostumus on ongelma. Tytöt söisivät mieluiten vain sileää ruokaa. Omin sormin kyllä menee näkkileivästä lähtien, mutta sormiruokailulla pelkästään ei nämä lapset pärjää. Kokeilevassa keittiössä olen yrittänyt ja yrittänyt valmistaa mieluisia ruokia, kuten tänään minilihapullia. Toinen maistoi, sanoi nami ja sylki palasen lattialle. Toinen liimasi omaan lihapullaansa prinsessatarran ja taputti itselleen hyvästä suorituksesta.

Lihapullat valmistusvaiheessa:


Maitona näillä 1v2kk ikäisillä on korvike. Sokerina pohjalla, kummallakin on oma korvikkeensa. Poikkesin rutiinista ja kokeilin josko kestäisivät normimaitoa, monestihan näistä yliherkkyyksiatä "kasvetaan ulos". No toinen ei ainakaan ollut vielä kasvanut. Tuloksena oli selkä kaarella huutava, oksentava tyttö jonka mahaa nyt rauhoitellaan ties montako viikkoa. Edessä taas lääkärireissu, voisin vaikka tirvasta itteäni turpaan tästä hyvästä.


Seuraava vaihe olisi sitten kauramaito, mutta ravitsemuksellisesti se on kuin vettä ja kalkkitabletti. Mieluummin sekottelen noita jauheita toistaiseksi muun syömisen ollessa vähän niin ja näin.

Sitkeästi nyt opetellaan niin eiköhän me joskus päästä tuosta bataattimössöstä Ja vauvanmaidosta. On Neeakin oppinut syömään vaikka muistelisin alun olleen hänenkin kanssaan haastava. Ei tokikaan mitään näihin verrattuna, allergiat puuttuivat onneksi.

Kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet ÄRSYTTÄÄ. Terkkarin koulutus antaa kuitenkin jonkin verran tietoa siitä miten nää tilanteet pitäisi hoitaa. Mutta kun ei se vaan aina ole niin yksinkertaista. Lapsi ei aina syö kun on nälkä, allergiat ei aina näy testeissä. Ohjeiden sijaan olisi ihana kuulla "Meillä on ollut ihan samanlaista ja siitä selvittiin!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti