Nielurisaleikkaus

Viime keskiviikkona Neealla oli suunnitellusti nielurisaleikkaus. Sairaalaan menimme aamulla yhdeksäksi ja pois päästiin jo kolmen jälkeen. Itse leikkaus kesti vain 8 minuuttia! Ei siis toimenpiteenä iso, mutta toipuminen on kyllä ollut kivuliasta ja vielä on pahin edessä, peitteiden irtoaminen.

Aamulla päiväkirurgian odotushuoneessa. Jännittää vähän :)

Jääpaloja ja mehujäitä on kulunut. Kuten myös särkylääkkeitä. Silti kurkkuun ja korviin sattuu ajoittain vähän liikaa. Varsinkin aamut ennen ensimmäistä särkylääkeannosta ja kurkun kostuttamista ovat kurjia.

Ohi on! Heräämössä ja mehujääkin maistuu jo.

Kaiken kaikkiaan Neea on kyllä pärjännyt tosi hyvin! Kipeällä kurkulla hän on urhoollisesti yrittänyt saada syötyä, jotta olo ei mene heikommaksi. Ja itse operaatioon meno oli mulle kovempi pala, Neea ei huolinut edes esilääkettä vaan käveli leikkauspöydälle päättäväisesti itse.

Kaikki kolme innostuivat syömään pinaattikeittoa. Olikin ensimmäinen kerta ikinä kun Hennankin oikeaa ruokaa sisältävä ruokalautanen tyhjeni.

Paljon mieluummin olisin itse ollut leikattavana ja kärsinyt nämä toipumiskivut. Onneksi tämä kaksiviikkoisen kestävä toipumisaika on kuitenkin verrattain lyhyt. Koulusta ollaan siis pois pari viikkoa ja se aika pitää malttaa olla rauhassa ja syödä sosemaista ja viileää ruokaa. Nämä varotoimenpiteet on verenvuotoriskin takia. Se onkin mun mielestä pelottavin komplikaatio, mikä tässä voi tulla ja  olen ollut kohta viikon varpaisillani asian suhteen.

Hermoheikko äiti on nukkunut patjalla valvomassa toipilasta. 

Pikkutytöt ovat olleet kovin huolissaan Neeasta ja ymmärtäväisiä sille seikalle, että heille ei anneta mehujäätä aina Neean sitä saadessa. Tytöt tietävät, että mehujää auttaa Neean kurkkukipuun. Ollaan myös puhuttu siitä, että jos Neea ei malta olla rauhassa voi tulla ambulanssikeikka sairaalaan. Yhtenä iltana leikkipuistoon kuuluikin ambulanssin pillien ujellus ja molemmille pikkutytöille tuli kiire kotiin katsomaan veikö se ambulanssi nyt Neeaa. Voi toisia kun murehtivat. Ymmärrystä on paljon enemmän kun arvaisikaan.

Me täällä jatketaan vielä viikon verran  toipumista ja jääpalojen pakastamista. Toivottavasti sitten taas kaikki kunnossa!

Ajatuksia arjesta

Mä oon aina tykänny syksystä. Kesän loppuminen on toki haikeaa ja seuraavaan kesään tuntuu olevan valovuosi, mutta toisaalta on ihanaa taas saada koulujen ja työn avulla elämään ryhtiä. Mulle ei oikeen sovi lomailu ja ilman aikatauluja olo pitempiaikaisesti. Homma lähtee leviämään käsistä ja lopulta syödään ja nukutaan miten sattuu... No mutta nyt taas raiteilla onneksi.

Ei muuta kun aloittamaan toista kouluvuotta!

Neea siirtyi nyt tokaluokalle keskustan kouluun. Meiltä menee sinne kävellen 20 minuuttia ja ollaan tyttöjen kanssa nautiskeltu lämpimistä päivistä ja haettu Neeaa kävellen. Ensimmäisenä koulupäivänä pikkutytöt nukahtivat rattaisiin ja nautiskeltiin Neean kanssa mehujäät kotimatkalla koulun aloituksen kunniaksi! Koulussa Neea on viihtynyt ja kaverit on kivoja :) Ei voisi enää reippaampi tokaluokkalainen meillä olla! 

Neean koulureitin varrelta. Paikallista "vanhaa kaupunkia" :D

Koulun viereen valmistuu syksyn kuluessa uusi päiväkoti, jonne meidänkin tytöille on haettu paikkoja. Työt alkaa mulla taas tammikuussa, joten sittenhän se arki rysähtää kunnolla niskaan!

En kyllä ymmärrä, miten voin töihin palata! Pää tuntuu olevan yhtä höttöä ja työasiat ovat painuneet niin syvälle muistin sopukoihin, että niitä ei sieltä helposti tulla kiskomaan esille...huh huh...

Mulla on ollut outo pelko myös siitä, että nää meidän koheltajat loukkaa itsensä päiväkodissa kun mun mielestä kukaan vieras ei vaan voi osata niitä vahtia samoin kun minä. Ja kun nää ei osaa yhtään suojella itseään miltään vaaralta vaan tipahtelevat ja kaatuilevat ihan holtittomasti. Myös se taaksepäin kaatumisen suojarefleksi jäi puutteelliseksi jostain syystä ja pää kolisee aina kun kaatuu.

No, täytyy vaan luottaa hoitajien ammattitaitoon ja puhua vielä tästä kun tietää mihin ryhmään menevät ja ketä hoitajia siinä tulee olemaan. Ja onhan tässä nyt muutamia kuukausia vielä aikaa kasvaa ja kehittyä. 

Muuten tytöt ovat mun mielestä tosi fiksuja ja hoksaavaisia. He muistavat paljon asioita, osaavat yhdistellä kuulemiaan juttuja, pukevat vaatteita ja kenkiä (ja riisuvat!), eivät käytä enää päivisin vaippaa ja yövaippakin on lähes aina kuiva, osaavat purra purkkaa :D, leikkivät ohjatusti erilaisia roolileikkejä kuten kauppaa, kirjastoa, lääkäriä, ravintolaa. Haluavat ehdottomasti lykätä kaupassa pikkukärryjä ja tottelevat melko hyvin ohjeita kärryjä lykätessään.

Yhdessä tekemässä kirjastoa pikku-flyygelin päälle. "Ai eikö tähän saa näitä laittaa?" :D

Myös empatiaa löytyy molemmista pikkutypyistä. He ovat toisistaan ja Neeasta huolissaan jos on jokin hätä. Osaavat luovuttaa vuoron tai tavaran toiselle jos huomaavat, että toisella on paha mieli. (Toinen itkee toisen kädessä olevaa kirjaa esim.) Ja lohduttavat huolehtivaisesti vahingon sattuessa. Aamulla huomattiin Hennan varpaan kynsivallin tulehtuneen ja jouduttiin varata lääkäriin aika asian tiimoilta. Ansku kyykistyi siskon viereen, paijasi kättä ja lohdutti "Ei haittaa, kyllä se palantuu. Minä piän kälestä kiinni" Mulla on välillä ihan tippa linssissä kun huomaan, miten ajattelevaisia voi pienet ihmiset olla.

Henna on kaksikosta hiljaisempi ja pohtivaisempi osapuoli. Huomaan, että Henna käsittelee paljon asioita mielessään ja saattaa ottaa puheeksi pitkänkin ajan jälkeen. Pottafilosofointi on tällä hetkellä kauhean mielenkiintoista kuunneltavaa. Potalla istutaan yleensä yksi tyttö kerrallaan, joten siinä Henna saa rauhassa jutella. Yleensä Ansku on vastaamassa molempien puolesta ja on muutenkin kovempi puhumaan (ja kitisemään). Meillä on ollut Hennan kanssa mielenkiintoisia keskusteluja ja lopuksi Henna aina jää nyökyttelemään ymmärtäväisesti :D Henna myös keksii hienosti ratkaisuja asioihin. Esim jos sanon, että sataa niin Henna huomaa, että pitää ottaa sateenvarjo! 

Henna teki ja koristeli hienon kakun!

Menneen viikon perjantaina meillä sattui kauhea katastrofi. Haettiin Neea koulusta kävellen. Tarkoitus oli viettää hieman aikaa läheisessä kaupassa (täydentäen superalepäiviltä pesuainevarastot) ja kävellä sitten hammaslääkäriin, jonne Neealla oli aika. Oltiin vähän aikaisessa, joten kauppareissunkin jälkeen käveltiin pitempää reittiä hammaslääkärille. Perille päästyämme Ansku huomasi, että hänen rakas unipupunsa on KADONNUT! Pahin tilanne ikinä, tiedätte varmaan.

Neean aika olisi tuota pikaa, mutta pupua nyt oli vaan pakko lähteä etsimään. Neea jäi urheana yksin odottelemaan aikaansa ja me ravattiin pikkutyttöjen kanssa omia jälkiämme pitkin pitkin kylää. Kirjaimellisesti sydän kurkussa. Näin jo mielessäni lohduttoman illan ilman unipupua. Tytöt olivat luottavaisia "Kyllä se löytyy, kyllä se löytyy". 

Ja löytyihän se! Viimeisestä paikasta mistä etsittiin, eli kaupasta. Joku oli löytänyt pupun, vienyt sen myyjälle ja hän oli toimittanut pupun löytötavaroihin. Jälleennäkemisen riemu oli mahtava!! :D Pupu matkassa ravattiin taas porottavassa auringossa hurjaa vauhtia takaisin hammaslääkäriin ja ehdittiin vielä Neean tueksi. Hikimärkänä ja pää punaisena, mutta kuitenkin.

Maitohammasta köyhempi Neea. Hammaslääkäriltä saadut purkkapaketit ja pupu onnellisesti piilossa selän takana.

Sellaisia ajatuksia mulla tämän hetken arjesta. Ihan kivaa ja kiireistä on!

Hennan piianpeili, kummitätin bongaama löytö ♡

Terassia pukkaa!

Mies käytti kesälomansa tänä vuonna terassin tekoon ja kyllä kannatti! On ihanaa, kun talo tuntuu jatkuvan vielä yhden huoneen verran kodinhoitohuoneen jatkona. Tuossa ovella oli ennen vain betoniporras ja sekin kiireellä tehdyn oloinen ja vaarallinen erityisesti pikkutyttöjen kannalta. Nyt voi hyvillä mielin päästää tytöt itsekseen ovesta pihalle :)

Ja kyllä me ollaan tuosta kuljettukin! Liikennöinti on siirtynyt lähes kokonaan kodinhoitohuoneeseen ja eteinen on nykyään vain tuplarattaiden säilytyspaikka. 

                

Terassilla meillä on grilli ja tuollanen pieni pöytähässäkkä (fb-kirppis). Isompi ruokailuryhmä on sitten heti portaiden alapäässä, mutta siinä on ollut lähinnä mun salaatit kasvamassa. Ei olla taidettu syödä kun kerran pihalla tänä kesänä! 

Krysanteemit saapuivat kauppoihin parahiksi terassin valmistuttua ja hamstrasin heti pari kappaletta koristamaan portaita. Alekorista mukaan tarttui myös pienempi krysanteemi, joka oli tarkoitus laittaa kannon nokkaan pihatien liittymään. Kannon oli kuitenkin vallannut muurahaiset, joten pienempikin kukka päätyi lopulta terassin pöydälle.

                                

Mä olen niin odottanut omaa terassia ja sen sisustamista. Että on paikka näille kukille ja syksyllä lyhdyille, talvella tunnelmavaloille ja ja ja...! Meillä ei ole ollut terassia vielä yhdessäkään asunnossa ennen tätä. Tässäkin talossa etuovella on vaan pieni kuisti ja takaovella ne samaiset betoniportaat... Takaterassi taitaakin olla ensi kesän projekti ;)

Koheltajat vauhdissa ja lisää wanhaa

Huh hei. Meillä on meno kuin Villissä lännessä ja haavereita ja kolhuja tulee. Nyt on ollut oikein kohellusbuumi, sillä ensi yönä tulee jo kolmas aivotärähdysseurantayö tälle viikkoa. Oikesti. Aika herkästi kyllä taidan tyttöjä ottaa seurannan alle, mutta parempi katsoa kuin katua.

Kaikesta huolimatta räpsin tänään kuvia kolmesta huoneesta lisää niin on itsellekkin sitten muisteltavaa vanhana. Kuvat puhukoot puolestaan, nyt ei synny yhtään järkevää tekstiä...

Keittiössä onkin sitten miehen perintökaappi. Sopivasti käy yhteen noiden olkkarin huonekalujen kanssa ;) Kodinhoitohuoneessa näkyvät tikkaat tehty vaarin heinäseipäistä.

Vaaka vaihtarikirppikseltä, emalikattila ja kahvimylly mun mummon.

Radio uustuotantoa kirppikseltä. Ennen en oo tykänny radioo kuunnella, mutta niin nätti tulee kyllä laitettua päälle silloin tällöin :)

Tuo puinen hevosenkenkäjutska on joku vaarin tekemä ratkaisu hevosen vetämään työkoneeseen. Pärekori mummon talolta, siellä säilössä pyykinpesuaineet.

Pikkutyttöjen huoneessa on vanha tuplapulpetti, jolla minäkin olen leikkinyt pienenä. Alunperin se on mummon pelastama kyläkoululta, jossa hän toimi keittäjänä. Lundby mun vanha ja varmaan sitäkin ennen ollut jo jonkun vanha :D

Vielä on Neean huone jäljellä, mutta se on öhömm...ei niin kuvauskunnossa :D Neean huoneessa onkin mun ylpeys. Ehkä jossakin vaiheessa saan senkin kuvattua!

P.S. Tässä vielä reppanan kuhmu. Toisella on melkein samanmoinen keskellä otsaa ja takaraivolla toinen. Voi hyvää päivää... :(

Hemppa parka... brakedance ei sovi kaksivuotiaalle. Onneksi toikin kuhmu laski nopeasti eikä näyttänyt menoa haittaavan. Huomatkaa hellan päälle  jäähylle nostetut lelut, joita käytettiin kiipeämiseen ja romuralliin.

Mummolatyyliä olkkarissa ja makkarissa

Pikkuhiljaa ja salakavalasti on meillä sisustus muuttunut valkoisesta ja lastulevyistä ruskean eri sävyihin ja vanhoihin (60-lukulaisiin?) puisiin huonekaluihin. Suurin innoittaja tässä on ollut halu pelastaa mummon ja vaarin esineitä hyötykäyttöön, mutta viihdytään kyllä oikeasti tässä granny's house tyylisessä kodissa ja tuntuu, että mummon tavarat ja huonekalut kuuluvat nyt tänne.

Meripihkanvärinen kahviastiasto fb:n lumppukirppikseltä.

Toisena muusana onkin tää talo, joka itsessään alkaa olla jo aika old school mosaiikkiparketteineen ja puuhelloineen. Sille asialle ei nyt voida mitään, sillä tästä ei olla lähdössä eikä isompia remontteja ole nyt suunnitteilla lähivuosina, joten miksi ei yhtä hyvin voisi sopeuttaa sisustusta talon tyyliin! Ja pakko myöntää, että rakastan tätä taloa tällaisenaan ja olen jo alkanut haaveilla, että ton mosaiikkiparketin voisi asentaa myös makuuhuoneisiin joskus tulevaisuudessa (vaikka näin jo mielessäni meillä savunharmaan laminaatin). Harmillisesti sen parketin saatavuus ilmeisesti vaan on aika heikkoa...?

No niin, mutta mistä siis sisustus koostuu tällä hetkellä! Joka huoneesa taitaa olla jotakin perittyä, vanhaa, kirpparilöytöjä tai saatuja ihanuuksia. Rakastan näitä jokaista esinettä ja toivon todella, että tämä sisustus näyttäisi mun silmään yhtä hyvältä kymmenen vuoden päästä kuin mitä nyt. Tämä tyyli ei nimittäin ole lähdössä mihinkään, kaikkeen on niin vahvat tunnesiteet.

Tyynynpäälliset ommeltu Tampellan kirppispöytäliinasta.

Pöytä ja lipasto mummon ja vaarin vanhoja.

Tänään räpsin kuvia vain olkkarista ja makuuhuoneesta illan hämärässä ja huonossa valossa. Siksi, koska ilta on jotakuinkin ainoa aika ilman pieniä assistentteja :) Siksi vain olkkari ja makkari, koska muissa huoneissa nukuttiin ja keittiössä ja kodinhoitohuoneessa oli levällään auton ovien sisusta ja työn touhussa häärivä mies :)

Retroverhot muutaman euron kirppislöytö. Matto mummon kutoma. Piianpeili mummon vanha.

Viihdyn. Ja varsinkin tuo tv-tasona toimiva lipasto ja olkkarin pöytä on niin hauskat, että mun tulee tuijotettua niitä enemmän kuin tv:tä :D Ja näyttihän mulla olevan assari :) Minni-kissa, joka sekin on itseasiassa kierrätetty ;)

Seuraavaksi sitten loput talon vanhat ja retrot.

Kanteletyttö Neea

Taas on hullunmylly ja musiikkijuhlat ohi tältä erää. Kaupat palaavat viettämään hiljaiseloa ja jonot kutistuvat  kymmenestä metristä pariin hassuun ihmiseen. Keskustasta mahtuu taas ajamaan autolla ja automaatistakin saattaa saada taas rahaa.

Kuva: Jimmy Träskelin. Mukana isotäti ja mummo.

On ne ihan mukavatkin juhlat ja piristävät tätä muuten vuoden kestävää hiljaiseloa. Myös Neea pitää kovasti musiikkijuhlista ja kesän kohokohta taitaakin olla päästä festareille esiintymään. Yritin laskea monennetko juhlat nämä Neealle olivat ja päädyin, että neljännet. Aikaisin on siis esiintyminen aloitettu, neljävuotiaana.

Neea 5-vuotiaana muistomerkin paljastustilaisuudessa esiintymässä.

Neea soittaa kanteletta mummonsa ja isotätinsä kanssa samassa ryhmässä. Talvisin soittelu on vähäisempää, mutta mitä lähemmäksi festarit tulevat, sitä aktiivisemmin kantele soi!

Pienenä harjoittelemassa :) Kuvassa Neea 4-vuotta.

Viime vuonna Neea esitti ensimmäistä kertaa yksin kappaleen ja tänä vuonna myös lauloi oman soittonsa lisäksi, yksin siis! Ja yleisöä oli paljon :D Minä en uskaltaisi ikinä, mutta Neea veti osuutensa varmasti ja ilman jännityksen häivääkään.

Soittamassa täydelle areenalle soittoporukan mukana!

Mä olen kyllä tosi mielissäni tästä harrastuksesta ja toivon, että into soittaa pysyy ja kasvaa iän myötä. Kanteleen soittajat ovat vähän harvinaisempia täällä. Viulisteja sen sijaan kasvaa uusia lähes joka tuvassa. Kantele on kuitenkin hieno perinnesoitin jo Kalevalan ajoilta!

Täällä päin kanteletta soitetaan kapeampi puoli soittajaa kohti, kun muualla ilmeisesti toisin päin. Kanteletta kansanpelimannit tapaavat soittaa korvakuulolla, ei nuoteista. Joten soittaja tarvitsee ehdottomasti hyvän musiikkikorvan! 

Neean kantele on Kilpisen, vanhan kanteleen tekijän tekemä ja Neean mummon ensimmäinen kantele. Neea on siis saanut soittimekseen mummolle aikoinaan 6-vuotiaana ostetun kanteleen! 

Saapa nähdä lähteekö pikkutytötkin isosiskon ja mummon jalanjäljillä soittamaan kanteletta! Toivottavasti lähtevät. Minusta musiikkiharrastus on hyvä olla olemassa liikuntaharrastusten lisäksi! Kanteleensoiton lisäksi Neea harrastaa show-tanssia ja liikuntakerhoa. Nämä harrastukset tosin ovat nyt kesätauolla, mutta jatkunevat taas syksyllä.

Mitäs muiden lapset harrastavat? :)

Vihaan mutta rakastan muovailuvahaa

(Lainakuva)

Tuo tahmainen, mureneva kaiken sotkeva ja joka paikkaan leviävä rakas ystävä. Juu, nykyisin jopa ystävä.... jonka samalla voisin kirota sinne missä päivä ei paista.

En muista, että olisin erityisemmin tykännyt muovailuvahasta lapsena. Ei ainakaan ole muistikuvia, että olisin sillä innokkaasti leikkinyt. Neealla oli kyllä muovailuvahoja pienenä, mutta häntäkin ohjasin mieluummin muihin puuhiin, koska en vaan jaksanut sitä sotkua ja Neea kyllä leikki mielellään muitakin leikkejä. Muovailuvahat pysyivät meillä siis pitkään kaapissa päästen pöydälle vain satunnaisesti silloin tällöin.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että muovailuvahalla muovailu on jotakuinkin ainoa asia nukkumisen lisäksi, jolloin pikkutytöt viihtyvät paikoillaan. Ja sitähän mä olen odottanut. Että nämä elohiiret istuisivat päivässä H.E.T.K.E.N. hiljaa. Joten meillä silputaan, heitetään, sotketaan, pyöritetään ja levitään muovailuvahaa. Ahkerasti.

Sitten vaan täytyy kestää sitä sotkua, mutta pieni hintahan se tietysti on muovailuvahailun ajaksi laskeutuvasta taivaallisesta rauhasta.

Tänään, sadepäivänä, ollaan muovailtu kolmeen otteeseen. Ja siivottu myös kolmeen otteeseen puoli keittiötä ja pesty muovailuvahaisia vaatteita. Lapset ovat nauttineet ja viihtyneet vahojensa kanssa.

Sen lisäksi, että muovailu on kivaa ja minä saan tavallaan tauon siksi ajaksi kun muovailu kiinnostaa niin muistaakseni muovailuvahaleikillä ja muillakin sotkuleikeillä oli myös kehittävä  puoli. Eli tärkeitä leikkejä, tärkeitä...